Ja ikäänkuin Afrika ei vielä olisi kylliksi tyhjentynyt ja heimojen alin sakkajoukko olisi tarvittu kiihoittamaan tämän lauman raivoa, niin näkyi muiden takana järjettömästi nauravia miehiä, joilla oli eläimistyneet kasvot; — ilettävien tautien syömiä raukkoja, epämuotoisia kääpiöitä, sukupuoleltaaan epämääräisiä sekasikiöitä, albinoksia, joiden punaiset silmät räpyttivät auringon valossa; ne sopersivat käsittämättömiä sanoja, pistivät sormen suuhunsa ilmaistakseen, että heidän oli nälkä.
Aseiden sekalaisuus oli yhtä suuri kuin pukujen ja kansojen moninaisuus. Kaikki surma-aseet olivat edustettuina, puisista tikareista, kivikirveistä ja norsunluisista kolmikärjistä pitkiin sahan tavoin hammaslaitaisiin miekkoihin, jotka olivat ohuita ja tehdyt taipuvista kuparikiskoista. Muutamilla oli puukkoja, jotka jakaantuivat useaan haaraan kuten antiloopin sarvet, toisilla kepin päähän kiinnitettyjä käyriä veitsiä, rautaisia kolmioita, nuijia tai pistimiä. Bambotuksesta tulleilla etiopialaisilla oli tukassaan kätkössä pieniä myrkytettyjä tikareja. Useat olivat tuoneet mukanaan säkissä kiviä. Toiset, joilla ei ollut käsissä mitään, purivat hampaitaan.
Tämä ihmispaljous lainehti taukoamatta sinne ja tänne. Dromedarit, jotka laivojen tavoin olivat tervatut ylhäältä alas asti, kaatoivat kumoon selässään lapsiaan kantavia naisia. Ruokavarat vierivät koreista maahan; astuessa tallattiin suolapaloja, pihkakääröjä, mädänneitä taateleja, guru-pähkinöitä; — toisinaan näki syöpäläisten peittämillä rinnoilla riippuvan pienestä nauhasta timantin, jota satraapit olisivat himoinneet, kiven joka oli melkein satumaisen kallis, ja jolla olisi voinut ostaa kokonaisen valtakunnan. Useimmat eivät edes tietäneetkään, mitä he tahtoivat. Joku lumous, joku uteliaisuus ajoi heitä eteenpäin; paimentolaiset, jotka eivät koskaan olleet nähneet kaupunkia, kauhistuivat muurien varjoa.
Koko kannas peittyi nyt ihmisiin; ja tämä laaja joukko, josta teltat näkyivät kuin majat tulvan keskeltä, ulottui toisten barbarien riveihin asti, jotka raudasta välkkyen olivat asettuneet säännöllisiin joukkoihin vesijohdon kummankin puolin.
Karthagolaiset olivat vielä heidän tulonsa aiheuttaman kauhun vallassa, kun he näkivät tulevan suoraan heitä kohden hirviöiden ja rakennusten tapaisia laitoksia; — mastoineen, palkkeineen, köysineen, nivelineen, kärkineen ja panssarilevyineen, — ne olivat tyrilaisten kaupunkien lähettämät piirityskoneet: kuusikymmentä carroballistia, kahdeksankymmentä onagria, kolmekymmentä skorppionia, viisikymmentä tollenonia, kaksitoista oinasta ja kolme jättiläissuurta katapulttia, jotka lennättivät viidentoista talentin painoisia kallionlohkareita. Suuri mieslauma lykkäsi niitä tarraten niiden aliosaan; ja joka askeleella ne vavahtivat ylhäältä alas asti; siten saapuivat ne aivan muurien lähelle.
Mutta useita päiviä tarvittiin, ennenkuin kaikki valmistukset oli tehty piiritystä varten. Palkkasoturit, jotka olivat viisastuneet edellisistä tappioistaan, eivät tahtoneet tarpeettomien taistelujen kautta panna kaikkea vaaraan; — eikä heillä sitä paitsi ollut oikeastaan kiirettä, sillä he tiesivät että pelottava kamppailu oli edessä, joka oli päättyvä voittoon tai täydelliseen tuhoon.
Karthago saattoi kauvan puolustautua; sen laajoissa muureissa oli sarja ulkonevia kulmauksia ja syvennyksiä, jotka helpottivat hyökkäysten torjumisen.
Mutta katakombien kohdalla oli yksi osa muuria sortunut; — ja pimeinä öinä näki muurilohkareiden lomitse valojen tuikkivan Malquan majoissa. Ne olivat muutamin kohdin muurin reunan yläpuolellakin. Siellä asuivat Mathon karkoittamat palkkasoturien vaimot uusien puolisoittensa majoissa. Kun he näkivät palkkasoturit heräsi vanha rakkaus heissä uudelleen. He heiluttivat etäältä huivejaan; sitten he tulivat pimeässä muurien halkeimien kohdalle puhelemaan sotilaitten kanssa, ja Suuri Neuvosto sai eräänä aamuna kuulla heidän kaikkien paenneen. Toiset olivat pujottautuneet kivien lomitse; uskaliaimmat olivat laskeutuneet alas nuorien avulla.
Vihdoin Spendius päätti panna aikeensa täytäntöön.
Siihen asti oli sota, joka oli pidättänyt häntä loitolla, estänyt häntä siitä; ja tultuaan Karthagon edustalle uskoi hän kaupungin asukkaiden aavistavan hänen aikeensa. Mutta pian he vähensivät vesijohdolla olevien vartijoiden lukumäärää. Eihän heillä ollut liiaksi väkeä puolustamaan kaupungin rajamuuriakaan.