Laskien etäisyyden askeltensa mukaan hän saapui paikalle, jossa hän oli huomannut poikkiliitoksen muurissa; ja kolme tuntia, aamuun asti, hän teki taukoamatta työtä, raivoissaan, hengittäen vaivalloisesti päällyslaattojen raoista raitista ilmaa; ahdistus valtasi hänet ja monen monasti hän luuli kuolevansa. Vihdoin kuului pauke; suuri kivi putosi kaarikerros kerrokselta aivan alas asti, — ja äkkiä vedenputous, kokonainen virta syöksyi ylhäältä tasangolle. Keskeltä katkaistu vesijohto vuodatti vetensä alas. Se oli kuolema Karthagolle ja voitto barbareille.
Äkkiä heräsivät karthagolaiset ja juoksivat muureille, talojen ja temppelien katoille. Barbarit tyrkkivät toisiaan ja huusivat. He tanssivat hurjasta ilosta suuren vesiputouksen ympärillä ja ilonsa mielettömyydessä pistivät päänsäkin siihen.
Vesijohdon harjalla näkyi ruskeaan, repeytyneesen mekkoon puettu mies. Hän kumartui reunan yli nojaten käsiään kupeisiin ja katseli alas kuten ihmetellen omaa työtään.
Sitten hän ojensi itsensä. Hän loi majesteetillisen katseen koko ympärillä olevaan seutuun kuten sanoen: "Nyt tämä kaikki kuuluu minulle!" Barbarit puhkesivat riemuhuutoihin; karthagolaiset tajuten vihdoinkin turmionsa karjuivat epätoivosta. Sitten hän alkoi juosta vesijohdon toisesta päästä toiseen, — ja kuten olympialaisissa leikeissä voiton saanut vaunujenohjaaja nosti Spendius ylpeydestä aivan suunniltaan kätensä taivasta kohden.
XIII.
MOLOK.
Barbarit eivät tarvinneet mitään suojavallitusta sisämaan puolelle; olihan se heidän vallassaan. Mutta lähestyäkseen sitä helpommin muureja he hävittivät ne vallitukset, jotka olivat vallihaudan reunalla. Sen jälkeen Matho jakoi armeijan suuriin puolikehiin saartaakseen siten Karthagon sitä paremmin. Palkkasoturien raskasaseiset pantiin eturiviin, heidän taakseen linkomiehet ja ratsuväki; aivan taakse kuormasto, kärryt, hevoset; kaiken tämän kansanpaljouden edessä törröttivät piirityskoneet kolmen sadan askeleen päässä torneista.
Huolimatta monen monituisista eri nimistä, jotka monta kertaa vaihtuivat vuosisatojen kuluessa, saattoi ne jakaa kahteen eri lajiin: toiset toimivat lingon toiset jousen tavoin.
Edelliset, heittokoneet, olivat neliskulmaisia kehyksiä, joissa oli kaksi pystysuoraa pylvästä ja yksi poikittain oleva palkki. Koneen etuosassa köysillä varustettu valssi piti kiinni paksua, pyöreätä palkkia, jonka toisessa päässä oli lusikan tapainen syvennys heittokiviä varten; sen alapää oli kiinnitetty kimppuun väännettyjä köysiä, ja kun köydet päästettiin irti, niin se nousi ja iski poikkipäin olevaan palkkiin, joka äkkiä seisauttaen sen vauhdin lisäsi heiton voimaa.
Jälkimäiset olivat rakenteeltaan monimutkaisemmat: pienen pylvään päähän oli keskeltä kiinnitetty poikkipuu, johon päättyi suorassa kulmassa jonkunmoinen kouru; poikkipuun kummassakin päässä oli kaksi nastaa, joissa kummassakin oli jouhikerät; niihin oli punottu kiinni kaksi pientä kankea, joihin sidottiin sen köyden päät, joka voitiin vetää aivan kourun alapäähän asti pronssilevyyn kiinni. Erään jousen vaikutuksesta tämä levy lähti liikkeelle, liukui uurteita myöten eteenpäin lennättäen nuolet kauvaksi.