Hyökkäystä jatkui useita päiviä perätysten, — palkkasoturit toivoivat huimaavan voimansa ja urhoollisuutensa kautta pääsevänsä voitolle.
Toisinaan nousi mies toisen olkapäille; pisti raudan kivien väliin, käytti sitä astimena päästäkseen ylemmäksi, kiinnitti toisen ja kolmannen raudan; ja vallin ulkonevan yläreunan suojaamana hän siten vähitellen pääsi yhä ylemmäksi; mutta päästyään määrättyyn korkeuteen he aina putosivat alas. Laaja vallihauta oli ääriään myöten täynnä ruumiita; elävien jalkojen alla kasaantuivat haavoitetut sekaisin kuolleiden ja kuolevien kanssa. Maalle valuneiden sisälmyksien, purskuneiden aivojen ja verilaimiskojen keskellä palaneet ruumiit muodostivat mustia täpliä; ja ruumiskasasta törrötti jalkoja ja käsivarsia kuten paaluja palaneesta viinitarhasta.
Kun tikapuut osottautuivat riittämättömiksi, käytettiin tollenoneja, — koneita, jotka olivat laaditut pitkästä hirrestä, joka oli sovitettu poikittain toisen hirren päähän ja jonka päässä oli neliskulmainen kori, johon mahtui kolmekymmentä jalkamiestä aseineen.
Matho tahtoi nousta ensimäiseen, joka saatiin valmiiksi. Spendius esti häntä siitä.
Miehet painoivat erästä vipulaitosta; pitkä hirsi nousi, ensin vaakasuoraan, kohosi sitten melkein pystyyn ja taipui korin liian suuren painon alla kuin jättiläissuuri kaisla. Sotilaat olivat korissa kyyryllään leukaa myöten; ei näkynyt muuta kuin heidän kypäriensä töyhdöt. Vihdoin noustuaan viisikymmentä kyynärää ilmaan, se kääntyi oikealle ja vasemmalle useaan kertaan, painui sitten alas; ja kuten jättiläiskäsivarsi, joka kädessään piti kääpiö joukkoa, se laski muurille korin täyden miehiä. He hyppäsivät keskelle vihollisjoukkoa, eivätkä enää palanneet.
Pian pantiin toisetkin tollenonit kuntoon. Mutta niitä olisi tarvittu sata kertaa enemmän, ennenkuin kaupunki olisi voitu valloittaa. Sitten käytettiin niitä toisella, tuhoavalla tavalla: etiopialaisia jousimiehiä asettui koreihin; ja sitten, kun vipulaitoksen nuorat oli alhaalta sidottu kiinni, he jäivät ilmaan ja ampuivat sieltä myrkytettyjä nuolia. Nuo viisikymmentä muurisakaroja korkeammalle kohoavat tollenonit ympäröivät siten jättiläissuurien korppikotkien tavoin Karthagoa; ja neekerit nauroivat nähdessään muurilla olevien vartijain kuolevan kamaliin kouristuksiin.
Hamilkar lähetti nyt vallille hopliitteja; hän juotti heille joka aamu eräiden yrttien nestettä, joka turvasi heidät myrkkyä vastaan.
Eräänä iltana pimeässä hän pani paraimmat miehensä proomuihin ja lautoille ja kääntyen satamasta oikealle hän nousi maihin Taenian luona. Sitten he etenivät aivan barbarien ensimäisten rivien luo ja hyökäten sivultapäin heihin panivat suuren verilöylyn toimeen. Yöllä kapusi nuoria, myöten miehiä alas valleilta soihdut käsissään, polttivat palkkasoturien sotakoneet ja palasivat takaisin.
Matho oli vimmoissaan; jokainen este yllytti vain hänen raivoaan; hän keksi pelottavia ja kummallisia seikkoja. Hän kutsui ajatuksissaan Salammbon tapaamaan häntä; sitten hän odotti. Salammbo ei saapunut; se oli Mathon mielestä uusi petos, — ja siitä alkaen hän kirosi häntä. Jos hän olisi nähnyt Salammbon ruumiin, niin hän ehkä olisi poistunut. Hän asetti nyt kaksinkertaiset etu vartijat, hän pystytti hankoja vallien juurelle, hän kaivoi jalka-ansoja maahan, ja hän käski libyalaisia tuomaan hänelle kokonaisen metsän sytyttääkseen sen tuleen ja polttaakseen Karthagon kuten ketunpesän.
Spendius intoili piirityksen jatkamista. Hän koetti keksiä pelottavia piirityskoneita, jommoisia ei vielä koskaan oltu laadittu.