Toiset barbarit, jotka majailivat kauvempana kannaksella kummastelivat tätä hitautta ja alkoivat mutista; heidät päästettiin omille valloillensa.
Tikareineen ja peitsineen he nyt hyökkäsivät portteihin käsiksi. Mutta heidän alastomia ruumiitaan oli helppo haavoittaa, ja karthagolaiset surmasivat heitä joukottain; ja palkkasoturit iloitsivat siitä, epäilemättä siksi että he kadehtivat heiltä ryöstösaalista. Siitä syntyi leirissä riitoja, jopa taistelujakin. Pian ympärillä oleva seutu oli tyhjäksi ryöstetty; ruokavaroista syntyi tappelu. Useiden rohkeus lannistui. Isoja laumoja lähti pois. Mutta väen paljous oli niin suuri, ettei sitä huomattu.
Paraimmat koettivat kaivaa maanalaisia käytäviä; mutta huonosti tuettu maa vaipui alas. He alkoivat kaivaa uusista paikoista; Hamilkar arvasi aina niiden suunnan painaen korvansa pronssikilpeä vastaan. Hän kaivoi vastakäytäviä niihin paikkoihin, joissa heidän puutorniensa piti liikkua; kun niitä lykättiin eteenpäin, niin ne vaipuivat kuoppiin.
Lopulta kaakki ymmärsivät, että kaupunkia ei voitu valloittaa ennenkuin oli laadittu pitkä muurien korkuinen vallitus, jonka avulla saatettiin taistella samalla tasolla; vallin yläreuna aijottiin kivittää, jotta sillä voitaisiin kuljettaa piirityskoneita. Silloin olisi Karthagon enää mahdotonta vastustaa.
Kaupunki alkoi kärsiä janoa. Vesi, joka piirityksen alussa oli maksanut kaksi kesitahia juhdankantamus, maksoi nyt yhden hopeashekelin, liha- ja viljavarastot hupenivat myöskin; pelättiin nälänhätää; muutamat puhuivat jo tarpeettomista suista, ja se herätti kauhua kaikkialla.
Khamonin torilta Melkarthin temppeliin asti virui ruumiita kadut täynnä; ja kun oli kesän loppu, niin suuret mustat paarmat vaivasivat taistelevia. Vanhukset kuljettivat haavoittuneita, ja hurskaat jatkoivat nimellishautajaisia omaistensa ja ystäviensä puolesta, jotka sodan aikana olivat kuolleet kaukana. Vahakuvia, joilla oli hiukset ja vaatteet, oli kaikkialla ovien edessä. Ne sulivat niiden vieressä palavien vahakynttilöiden kuumuudesta; maalaus juoksi pitkin niiden olkapäitä ja kyyneleitä valui pitkin elävien kasvoja, jotka vieressä veisasivat hautajaislauluja. Tämän aikana juoksi kansaa pitkin katua; aseellisia joukkoja kulki ohitse; päälliköt huusivat käskyjään; ja yhäti kuului vallia jyskyttävien oinaiden kolke.
Sää tuli niin kuumaksi, että ruumiit pöhöttyivät, eivätkä enää mahtuneet arkkuihinsa. Niitä poltettiin keskellä pihoja. Mutta liian ahtaalla alueella tuli sytytti läheiset seinät ja pitkiä tulikieliä leiskahteli äkkiä taloista kuten veri syöksyy avatusta valtasuonesta. Siten vallitsi Molok Karthagossa; hän kietoi muurit, vyöryi pitkin katuja, nieli ruumiitkin.
Miehet, jotka epätoivon merkiksi olivat pukeutuneet yhteen ommelluista risoista tehtyihin viittoihin, asettuivat kadunkulmiin. He yllyttivät kansaa Vanhimpia ja Hamilkaria vastaan, ennustaen kansalle täydellistä turmiota ja vaativat hävittämään kaikkea ja tekemään mitä kukin mieli. Vaarallisimmat olivat villikaali juoman nauttijat; huumeensa vallassa he luulivat olevansa villipetoja ja syöksyivät ohikulkijoiden kimppuun, raadellen heitä. Heidän ympärilleen muodostui sankkoja parvia; ja Karthagon puolustus unohtui. Mutta suffeetti keksi vastakeinon, hän lahjoi toisia, jotka puolustivat hänen asiaansa.
Pidättääkseen jumalat kaupungissa ihmiset kietoivat heidän kuvansa kahleisiin. Pataikit verhottiin mustiin harsoihin ja alttarien päälle pantiin jouhipaidat; koetettiin yllyttää Baalien ylpeyttä ja kateutta laulamalla niiden korvaan: "Sallitko sinä voittaa itsesi! toiset ovat kai sinua voimakkaammat? Näytä itsesi! auta meitä! jotta kansat eivät sanoisi: Missä nyt ovat heidän jumalansa?"
Pappiskunnat olivat alituisen rauhattomuuden vallassa. Varsinkin Rabbetnan papit pelkäsivät, — zaimphin takaisin tuominen ei ollutkaan auttanut mitään. He pysyttelivät suljettuina kolmanteen pihattoon, joka oli valloittamaton kuin linnoitus. Yksi ainoa heistä rohkeni poistua, se oli ylimmäinen pappi Shahabarim.