Hän kävi Salammbon luona. Mutta hän ei sanonut sanaakaan, katseli vain terävästi Salammbohon, tai syyti viljalti sanoja ja hänen moitteensa olivat entistään ankarampia.
Selittämättömän ristiriitasuuden vaikutuksesta ei hän antanut nuorelle immelle anteeksi sitä, että tämä oli noudattanut hänen määräyksiään: — Shahabarim oli arvannut kaiken, — ja tämä yhä uudelleen palautuva ajatus kidutti hänen mustasukkaisuuttaan. Hän syytti Salammbota syypääksi sotaan. Hänen väitteensä mukaan piiritti Matho Karthagoa yksinomaan saadakseen zaimphin jälleen valtaansa; samalla hän syyti herjauksia ja pilkkaa tuon barbarin yli, joka tohti toivoa saavansa pyhiä esineitä haltuunsa. Eikä se kuitenkaan ollut sitä, mitä pappi tahtoi sanoa.
Mutta nyt Salammbo ei enää tuntenut mitään pelkoa häntä kohtaan. Hänen ennen kärsimänsä ahdistus oli kadonnut. Hän oli omituisen rauhallinen. Katse ei enää ollut niin harhaileva ja siinä välkkyi kirkas hohde.
Mutta käärme oli jälleen sairastunut; ja kun Salammbo sitä vastoin näytti parantuvan, niin vanha Taanak iloitsi siitä, uskoen että käärme heikontumalla vapautti hänen valtijattarensa taudista.
Eräänä aamuna hän löysi käärmeen häränvuotaisen vuoteen takaa kokoon kääriytyneenä, marmoria kylvempänä, pää peittyneenä matojen paljouteen. Hänen huutaessaan saapui Salammbo. Hän käänteli käärmettä jonkun aikaa sandaalinsa kärjellä, ja orjatar hämmästyi hänen tunnottomuuttaan.
Hamilkarin tytär ei enää paastonnut yhtä kiihkeästi kuin ennen. Hän vietti päivänsä ylhäällä penkereellä, kyynärpäillään nojaten kaidepuuhun ja huvikseen tuijottaen eteensä. Muurin reunat muodostivat taivasta vastaan säännöttömiä rajaviivoja, ja pitkin sitä loivat vahtien peitset kuten piikkireunustuksen. Hän erotti etäämpänä tornien lomitse barbarien sotatemput; niinä päivinä, jolloin taistelu oli tauonnut, saattoi hän erottaa heidän puuhansa leirissäkin. Ne korjailivat aseitaan, rasvasivat tukkaansa, tai huuhtoivat meressä verisiä käsiään; teltat olivat suljetut; kuormastohevoset söivät, ja etäämpänä sirppivaunut, jotka olivat puolikehään järjestetyt, muistuttivat vuoren juurelle laskettua hopeista käyrämiekkaa. Shahabarimin puheet johtuivat jälleen hänen mieleensä. Hän odotti sulhastaan Narr' Havasta. Salammbo olisi vihastaan huolimatta halunnut nähdä Mathon. Koko Karthagossa oli hän kai ainoa, joka olisi pelvotta puhunut Mathon kanssa.
Toisinaan hänen isänsä saapui hänen huoneesensa. Hän istahti läähättäen tyynyille ja katseli tytärtään melkein hellästi, ikäänkuin tämä näky olisi häntä virkistänyt monien väsyttävien huolien jälkeen. Hän kyseli toisinaan Salammbon matkasta palkkasoturien leiriin. Hän kyseli, eikö kukaan ehkä ollut kehottanut häntä siihen; ja päätään pudistaen Salammbo sen kielsi, sillä niin ylpeä hän oli zaimphin pelastamisesta.
Mutta suffeetin kysymykset palasivat yhäti Mathoon; hän muka tahtoi saada sotilaallisia tietoja. Hän ei voinut käsittää, mihin Salammbo oli käyttänyt sen ajan, jonka hän oli viettänyt Mathon teltassa. Salammbo ei maininnut mitään Giskosta; sillä koska sanoilla sellaisinaan voi olla tehoisa vaikutus, niin saattoivat toiselle ilmaistut kiroukset kääntyä tätä kohtaan; hän jätti myös kertomatta surmaamisaikeestaan, peläten suffeetin moittivan häntä siitä, että hän oli jättänyt sen tekemättä. Hän kertoi shalishimin näyttäneen raivoisalta, että Matho oli kovasti ärjynyt ja sitten nukkunut. Salammbo ei kertonut sen enempää; ehkä hän häpesi, ehkä hän liian suuressa viattomuudessaan ei pannut mitään painoa sotilaan suudelmille. Sitä paitsi häilyivät tuon yön tapaukset hänen päässään alakuloisina ja hämärinä kuten painostavan unen muisto; eikä hän olisi tietänyt millä tavoin ja millä lausein hän sen olisi selittänyt.
Eräänä iltana kun he siten seisoivat vastatusten, syöksyi Taanak aivan kauhuissaan huoneesen. Eräs ukko oli pojan kanssa pihalla ja halusi tavata suffeettia.
Hamilkar kalpeni ja sanoi sitten nopeasti: