Taukoamatta lenteli nuolisade puu- ja kivitornien katoilta. Tollenonien pitkät poikkipuut toimivat nopeasti; ja kun barbarit olivat hävittäneet katakombien alapuolella olevat alkuasukkaiden haudat, he heittivät hautakiviä karthagolaisten päälle. Joskus katkesivat koreja nostavat köydet ja miesparvi putosi kädet ojossa korkealta ilmasta maahan.
Keskipäivään asti olivat raskasaseisten sotavanhukset vimmatusti hyökänneet Taeniaa kohden päästäkseen satamaan ja hävittääkseen laivaston. Hamilkar käski sytyttää Khamonin temppelin katolle rovion kosteista oljista; ja kun sauhu sokaisi heidän silmänsä, he kääntyivät vasemmalle päin ja lisäsivät vain kamalaa tungosta, joka tungeskeli Malquan puolella. Muutamat syntagmat voimakkaita, sitä varten erikoisesti valittuja miehiä, olivat särkeneet kolme porttia. Korkeat esteet, jotka olivat laaditut palkeista, joista nauloja törrötti, pysäyttivät heitä; neljäs portti antoi helposti myöten; he syöksyivät juoksujalkaa eteenpäin ja putosivat kuoppaan, jonne oli pantu pyydysrautoja. Autharitos joukkoineen hävitti muurin kaakkoiskolkan, jonka aukot olivat täytetyt tiileillä. Sen takana nousi maa loivasti ylöspäin; he riensivät sitä ylös. Mutta ylhäällä he tapasivat toisen muurin, joka oli laadittu kivistä ja pitkistä poikittain pannuista hirsistä, jotka vuorottelivat kuin shakkilaudan ruudut. Se oli gallialainen varustus, jonka suffeetti olojen pakosta oli ottanut käytäntöön; gallialaiset luulivat olevansa oman maansa kaupungin edessä. Hei hyökkäsivät veltosti ja lyötiin takaisin.
Khamonin kadulta Vihannestorille asti oli koko vallikäytävä barbarien vallassa, ja samniumilaiset lopettivat kuolevien elämän keihään pistoksella; tai, toinen jalka muurilla, katselivat alhaalla höyryäviä raunioita tai etäällä uudelleen alkavaa taistelua.
Taempana olevat linkomiehet ampuivat taukoamatta. Mutta paljosta käyttämisestä oli akarnanialaisten linkojen jäntevyys katkennut ja useat heittivät kiviä käsin ikäänkuin paimenet; toiset heittivät lyijykuulia piiskan varrella. Zarxas pitkine, olalle asti ulottuvine mustine hiuksineen riensi pitkin hyppäyksin kaikkialle ja yllytti balearilaisia Hänen sivuillaan riippui kaksi laukkua; hänen vasen kätenä pujahti taukoamatta niihin ja hänen oikea käsivartensa pyöri kuin kärryn pyörä.
Matho oli ensi alussa pysynyt taistelusta syrjässä voidakseen paremmin johtaa kaikkia barbareja yht'aikaa. Hänet oli nähty golfin rannalla palkkasoturien joukossa, lagunin vieressä numidialaisten keskellä, järven rannalla neekerien joukossa, ja tasangon perältä hän joudutti sotilaita, joita taukoamatta tulvehti muuririvejä kohden. Vähitellen hän oli lähestynyt; veren haju, teurastuksen näky ja torvien räikynä oli lopulta saanut hänen sydämensä kiivaasti sykkimään. Silloin oli hän palannut telttaansa, heittänyt panssarin pois, ottanut ylleen leijonan taljan, joka oli mukavampi taistelussa. Leijonan kita oli hänen päänsä päällä ja ympäröi hänen kasvojaan hammasrivillä; etujalat olivat rinnalla ristissä ja takajalat kynsineen ulottuivat hänen polviensa alapuolelle.
Hän oli jättänyt ylleen lujan vyönsä josta kiilui kaksi teräinen tappara, ja molemmin käsin heittäen pitkää miekkaansa hän oli hurjana syöksynyt muurin halkeamasta sisään. Kuten karsija, joka karsii pajun oksia joka koettaa ehtiä mahdollisimman paljon ansaitakseen enemmän rahaa, kulki hän eteenpäin silpoen karthagolaisia. Ne jotka sivulta aikoivat iskeä häneen, kaasi hän kumoon miekkansa kahvalla; jos ne hyökkäsivät edestäpäin, hän lävisti heidät; jos ne pakenivat, hän halkaisi heidät. Kaksi miestä hyppäsi yhtaikaa hänen niskaansa; hän ponnahti taapäin erästä porttia vastaan ja murskasi heidät. Hänen miekkansa nousi ja laski. Se särkyi erääsen muurin kulmaukseen. Silloin hän tarttui raskaasen tapparaan ja iskien eteen ja taakse hän halkoi karthagolaisia kuin lammaslaumaa. Ne väistyivät yhä enemmän, ja hän saapui yksinään sisemmän muurikehän eteen Akropoliin juurelle. Sen kukkulalta heitetyt ainekset peittivät portaat ja ulottuivat muurien yli. Matho kääntyi keskellä raunioita huutamaan tovereitaan luokseen.
Hän näki niiden kypäritöyhtöjen heiluvan siellä täällä joukon yli; ne katosivat, he olivat vaarassa; hän syöksyi heitä kohden. Silloin punaisten töyhtöjen kehä puristautui enemmän yhteen, kohta olivat ne hänen luonaan ja ympäröivät hänet. Mutta sivukaduilta tulvehti ääretön ihmisjoukko esille. Hänen lanteisiinsa tartuttiin, hänet nostettiin maasta ja vietiin vallin edestä pois paikalle, jossa muuri oli korkea.
Matho huusi komennussanan; kaikki kilvet nousivat kypärien päälle; hän hyppäsi niille takertuakseen johonkin ja palatakseen takaisin Karthagoon; ja heiluttaen peloittavaa kirvestään hän juoksi kilpien päällä kuten pronssilaineilla aivan kuin merenjumala, joka aalloilla ravistaa kolmikärkeään.
Eräs valkopukuinen mies käveli muurin reunalla tyynenä ja väliäpitämättä häntä ympäröivästä kuolemasta. Toisinaan hän nosti oikean kätensä silmiensä suojaksi ikäänkuin etsien jotakuta. Matho kulki hänen alipuolitseen. Äkkiä hänen silmänsä leimahtivat, hänen kalpeat kasvonsa vääntyivät; ja kohottaen laihat kätensä ilmaan hän huusi hänelle herjauksia.
Matho ei niitä kuullut; mutta hän tunsi sydämeensä osuvan niin julman ja raivoisan katseen, että hän karjaisi. Hän heitti Shahabarimia kohden pitkän kirveensä; joukko miehiä heittäytyi Shahabarimin eteen; ja Matho, joka ei enää häntä nähnyt, kaatui uupuneena taapäin.