Heidän maanmiehensä vetäytyivät heti kauhuissaan loitommalle. Vaatteet riisuttiin heidän yltään; ja alastomat, valkoiset ruumiit saivat jäädä päivän paahteesen hiekalle virumaan.
Silloin alkoivat garamantit maleksia heidän ympärillään. He olivat yksinäisyyteen tottuneita miehiä, eivätkä kunnioittaneet mitään jumalia. Joukon vanhin viittasi kumartuen ruumiiden puoleen he leikkasivat niistä puukoillaan lihankappaleita; sitten he kyyryllään istuen söivät ne. Toiset katselivat etäältä; he kiljaisivat kauhusta; — mutta monet sielunsa sisimmässä kadehtivat sittenkin heidän rohkeuttaan.
Keskellä yötä muutamat heistä lähestyivät ja peittäen haluaan he pyysivät pientä palaa vain maistaakseen, kuten he sanoivat. Rohkeammat liittyivät heihin; heidän lukunsa lisääntyi; kohta heitä oli suuri lauma. Mutta melkein kaikki tuntiessaan kylmän lihan huulillaan antoivat käsiensä vaipua alas; toiset sitävastoin ahmivat sitä nautinnolla.
Saadakseen esimerkin vaikuttamaan he yllyttivät toinen toisiaan. Sekin, joka alussa oli kieltäytynyt, meni katsomaan garamantilaisia eikä enää palannut. He paistoivat lihoja hiilien päällä miekan kärjellä; ne suolattiin tomulla ja paraista palasista riideltiin. Kun ei noista kolmesta ruumiista enää ollut mitään jälellä niin katseet kääntyivät tasangolle päin etsien uusia.
Mutta olihan heillä karthagolaisia, kaksikymmentä vankia, jotka oli otettu viimeisessä taistelussa, ja joita ei kukaan tähän asti ollut huomannut? Ne katosivat, se oli sitäpaitsi kostoa. — Sitten, kun kerran täytyi elää, kun tämän ruuan nauttiminen oli tullut yleisemmäksi, kun muuten olisi kuoltu, niin surmattiin vedenkantajat, hevosrengit, kaikki palkkasoturien palvelijat. Joka päivä niitä tapettiin. Muutamat söivät paljon, saivat takaisin entiset voimansa, eivätkä enää olleet murheellisia.
Kohta tämäkin apulähde ehtyi. Silloin suuntautui halu haavoittuneihin ja sairaisiin. Koska he eivät voineet parantua, niin parasta oli vapauttaa heidät heidän tuskistaan; ja heti kun joku mies horjui, huusivat kaikki, että hän nyt on turmion oma ja hänen täytyi tulla toisten ravinnoksi. Heidän kuolemansa jouduttamiseksi turvauduttiin kavaluuteen; heiltä varastettiin viimeisetkin palat heidän inhottavaa ruokaansa; astuttiin kuten erehdyksestä heidän päälleen; kuolevat koettivat, saadakseen toiset uskomaan heidän voimiaan, nostaa käsiään, nousta, nauraa. Pyörtyneet heräsivät jylseän aseen sahatessa heidän jäseniään irti; — usein tapettiin tarpeettomastikin, julmuudesta, raivon tyydytykseksi.
Raskas ja hiottava sumu, joka näillä seuduin ilmenee talven lopulla, painui neljäntenätoista päivänä armeijan yli. Tämä säänvaihdos aiheutti lukuisia kuolemantapauksia, ja mätäneminen tapahtui pelottavan pian siinä kosteassa kuumuudessa, joka pysyi vuoriseinien välissä. Hieno vihma, joka satoi ruumiiden päälle, pehmitti ne ja muodosti piankin tasangosta laajan haaskakasan. Valkoisia usvia leijaili sen yläpuolella; ne ärsyttivät nenää, tunkeutuivat ihoon, sokaisivat silmät; ja barbarit olivat näkevinään kuolleiden viimeisiä henkäyksiä, toverivainajien sieluja. Suunnaton inho valtasi heidät. He eivät enää voineet syödä, mieluimmin sitten kuolla.
Kaksi päivää myöhemmin selkeni ilma ja nälkä heräsi uudelleen. Toisinaan heistä tuntui kuin pihdeillä olisi kiskottu heidän sisälmyksiään. Silloin he kieriskelivät kouristuksissa maassa, heittivät suuhunsa kourallisia multaa, purivat käsivartensa ja purskahtivat mielipuolen nauruun.
Jano heitä vaivasi vieläkin enemmän, sillä heillä ei enää ollut pisaraakaan vettä, leilit kun jo yhdeksäntenä päivänä olivat tyhjentyneet täydellisesti. Pettääkseen janoaan he panivat kielelleen miekanhihnojen metalliliuskoja, norsunluunappeja, miekan teriä. Entiset karavaaninkuljettajat köyttivät nuorilla vatsansa kireälle. Toiset imeskelivät kivenpalasia. Juotiin vaskikypäreistä jäähtynyttä virtsaa.
Ja he yhä odottelivat Tuniksen armeijaa! Sen pitkä viipyminen sai heidät otaksumaan, että se hyvinkin pian saapuisi. Sitäpaitsi oli Matho kunnon mies, eikä varmaankaan hylännyt heitä. "He tulevat huomenna!" sanoivat he itsekseen; ja huomispäivä kului ohitse.