Sota oli siis loppunut; ainakin hän niin luuli; Matho ei voinut tehdä vastarintaa; kärsimättömänä käski suffeetti heti lähteä matkalle.
Hänen vakoojansa tulivat ilmoittamaan nähneensä matkueen kulkevan Lyijy vuorta kohden. Hamilkar ei välittänyt siitä. Kun kerran palkkasoturit olivat tuhotut, niin paimenkansat eivät enää häntä häirinneet. Pääasia oli nyt saada Tunis haltuunsa. Hän kulki pitkiä päivämatkoja pitäen sitä kohden.
Hän oli lähettänyt Narr' Havaksen Karthagoon viemään tietoa voitosta; ja Numidian kuningas, ylpeillen tästä menestyksestä, saapui Salammbon luo.
Salammbo otti hänet vastaan puistossaan, jossa lepäsi tuuhean sykomoripuun alla keltaisilla nahkatyynyillä. Taanak seisoi hänen vieressään. Hänen kasvojaan verhosi valkoinen vaate, joka peitti suun ja otsan, joten silmät ainoastaan näkyivät; mutta huulet hohtivat ohuen kankaan läpi kuten jalokivet hänen sormissaan — sillä Salammbon kädetkin olivat verhotut, eikä hän koko keskustelun aikana tehnyt ainoatakaan liikettä.
Narr' Havas ilmoitti hänelle barbarien joutuneen tappiolle. Salammbo kiitti siunaten häntä niistä palveluksista, jotka hän oli tehnyt hänen isälleen. Sitten alkoi Narr' Havas kertoa taistelusta.
Kyyhkyset kujersivat hiljaa palmupuissa heidän ympärillään ja toisia lintuja hyppeli ruohikossa: seppelleivosia, tartessilaisia viiriäisiä, punilaisia helmikanoja. Jo kauvan aikaa hoitamatta jäänyt puutarha oli villiintynyt; metsäkurpitsit kiertelivät kassia-puiden lehviä, käärmecnpisto-yrtit hyötyivät ruusukentillä, kaikellaiset kasvit muodostivat tiheikköjä ja lehvämajoja; ja viistoon laskeutuvat auringon säteet loivat kuten metsässä siellä täällä lehden varjon maahan. Villiytyneet kotieläimet pakenivat pienimmänkin risahduksen kuullessaan. Toisinaan näki gasellin, jonka pieniin mustiin sorkkiin oli tarttunut maassa olevia riikinkukon sulkia. Etäällä olevan kaupungin kohina katosi aaltojen loiskeesen. Taivas oli aivan sininen; merellä ei näkynyt ainoatakaan purjetta.
Narr' Havas ei enää puhunut. Salammbo katseli häntä vastaamatta mitään. Narr' Havaksella oli liinainen puku, johon kukkia oli maalattu, ja liepeessä riippui kultahetaleita; kaksi hopeanuolta kiinnitti hänen palmikoituja hiuksiaan korvien kohdalla; hänen oikea kätensä nojasi peitsen varteen, joka oli koristettu elektronrenkailla ja karvatupsuilla.
Salammbon sielussa heräsi paljon epäselviä ajatuksia katsellessaan häntä. Tuo nuori, lempeä-ääninen ja naisekkaan hentovartaloinen mies miellytti hänen silmiään olemuksensa siroudella ja tuntui hänestä vanhemmalta sisarelta, jonka Baalit lähettivät häntä turvaamaan. Muisto Mathosta välähti äkkiä esiin; hän ei voinut hillitä haluaan saada tietää, mikä oli oleva Mathon kohtalo.
Narr' Havas vastasi, että karthagolaiset kulkivat Tunista kohden aikoen sen valloittaa. Sen mukaan kuin hän kuvaili heidän onnistumisensa mahdollisuutta ja Mathon heikkoutta, näytti erityinen toivo ilahuttavan Salammbota. Hänen huulensa vapisivat, hänen rintansa läähätti. Kun Narr' Havas lupasi itse surmata Mathon huudahti Salammbo: — "Niin! surmaa hänet, sen täytyy tapahtua!"
Numidialainen sanoi kiihkeästi haluavansa Mathon kuolemaa, sillä sodan loputtua oli hän tuleva Salammbon aviomieheksi.