Pöytien rajoittamalla alueella Eshmunin temppelin pythonkäärme makasi maassa ruusuöljylaimiskojen välillä ja purren häntäänsä muodosti suuren, mustan renkaan. Keskellä tätä rengasta oli pronssipylväs, jonka päällä oli kristallimuna; ja kun päivän valo osui siihen, välkkyi siitä säteitä joka taholle.
Salammbon takana seisoivat Tanitin papit liinaisissa puvuissaan; Vanhimmat hänen oikealla puolellaan muodostivat tiaroineen pitkän, kultaisen rivin, ja toisella puolen Rikkaat smaragdivaltikkoineen pitkän viheriän rivin,— jota Veistoin aivan perällä, jossa Molokin papit seisoivat rivissä, olisi heidän viittojensa vuoksi luullut näkevänsä purppuramuurin. Muut pappiskunnat seisoivat alemmilla penkereillä. Kansa täytti kadut. Se nousi katoille ja ulottui pitkinä riveinä ylös Akropoliille asti. Kun kansa siten oli hänen jalkojensa juuressa, taivaanlaki hänen päänsä yläpuolella, ja hänen ympärillään aava meri, golfi, vuoristot ja kaukaiset maakunnat, niin Salammbo suli säihkyvässä puvussaan yhteen Tanitin kanssa ja näytti itse Karthagon suojelusjumalattarelta, sen olennoidulta sielulta.
Juhlan piti jatkua koko yö, ja monihaaraisia lamppujalkoja oli pystytetty kuten puita maalatuille villaliinoille, jotka peittivät matalia pöytiä. Suuret elektronkannut, siniset lasiruukut, kilpikonnanluiset lusikat ja pienet pyöreät leivät olivat tiheässä helmillä reunustettujen vatien kaksinkertaisessa rivissä; viinirypäleitä lehtineen oli kiedottu kuten thyrsussauvoihin norsunluisten viinipuiden ympärille; jäälohkareita suli ebenbuisissa vadeissa, ja sitruunia, granaattiomenia, kurbitseja ja arbuuseja oli suurissa kasoissa korkeissa hopeamaljoissa; villisiat, kita avoinna viruivat höysteiden keskellä; jänikset, joilla vielä oli nahka päällä, näyttivät hyppelevän kukkien keskellä; sekotettuja liharuokia oli suurissa simpukankuorissa; leivoksilla oli symbooliset muodot; kun nosti vatien kannet ylös, niin niistä lensi kyyhkysiä.
Sillä välin riensi orjia mekkojen helmat ylös käärittyinä varpaillaan sinne ja tänne; toisinaan lyyrat soittivat jotain hymniä tai kuoro lauloi. Kansan melu, joka kuului meren taukoamattomalta pauhinalta, vyöryi pitojen ympärillä ja näytti tuudittavan kaiken laajempaan sopusointuun; muutamat muistivat palkkasoturien pitoja; vaivuttiin onnen unelmiin; aurinko alkoi vaipua mailleen ja kuun sirppi näkyi jo vastakkaisella taivaansuunnalla.
Mutta Salammbo, aivan kuin joku olisi häntä kutsunut, käänsi päänsä; kansa, joka katsoi häneen, seurasi hänen katsettaan.
Akropoliin kukkulalla aukeni kallioon temppelin alle hakatun vankilan ovi; ja tässä mustassa aukossa mies seisoi kynnyksellä.
Syvään kumarassa hän astui ulos kuten pelästynyt villipeto, joka äkkiä päästetään vapaaksi.
Valo häikäisi hänen silmiään; hän seisoi lyhyen hetken liikkumattomana. Kaikki olivat tunteneet hänet ja pidättivät hengitystään.
Tämän uhrin ruumis oli heille jotain aivan erikoista ja melkein uskonnolliseen loistoon verhottu. He kumartuivat nähdäkseen hänet, varsinkin naiset. He paloivat kiihkosta saada nähdä sen miehen, joka oli syössyt heidän lapsensa ja puolisonsa kuolemaan; ja vastoin tahtoaan heräsi heidän sielunsa pohjalla ilettävä uteliaisuus, — kiihko tuntea hänet täydellisesti, halu, johon liittyi omantunnonvaivoja, ja joka piankin kääntyi sitä suuremmaksi vihaksi.
Vihdoin hän läksi liikkeelle; silloin katosi ensimäisen hämmästyksen huumaus. Joukko käsiä kohosi ilmaan, eikä häntä enää näkynyt.