Toisinaan hän äkkiä katosi; kuun valossa harppaeli hän nukkuvien sotilaiden yli, jotka viittoihinsa kietoutuneina makasivat maassa; sitten hän hyppäsi leirin portilla ratsun selkään ja oli kaksi tuntia myöhemmin Uticassa Spendiuksen teltassa. Ensiksi hän puheli piirityksestä; mutta hän olikin saapunut vain keventämään tuskaansa haastelemalla Salammbosta. Spendius kehoitti häntä olemaan järkevä.
— "Karkoita sielustasi nuo joutavat huolet, jotka sitä alentavat! Ennen sinä tottelit; nyt johdat sinä armeijaa, ja vaikka emme valloittaisikaan Karthagoa, niin luovutetaan ainakin maakunnat meille; meistä tulee kuninkaita!"
Kuinka zaimphin omistaminen voisi olla tuottamatta heille voittoa?
Spendiuksen mielestä tulisi heidän odottaa.
Matho kuvitteli, että vaippa koski yksinomaan Kananean heimoa olevia kansoja, ja barbarimaisen rikkiviisaasti sanoi hän: "Siis ei zaimph auta minua; mutta kun he sen ovat kadottaneet, niin ei se auta heitäkään."
Sitten eräs arvelu alkoi vaivata häntä. Palvellessaan Aptuknosta, libyalaisten jumalaa pelkäsi hän loukkaavansa Molokia; ja hän kysyi arasti Spendiukselta, kummalle näistä molemmista olisi hyvä uhrata joku ihminen.
— "Uhraa kummalle tahansa!" sanoi Spendius nauraen.
Matho, joka ei laisinkaan ymmärtänyt tätä väliäpitämättömyyttä, arveli että kreikkalaisella oli oma haltijansa, josta ei tahtonut puhua.
Kaikki eri uskontomuodot, kuten eri rodutkin, esiintyivät tässä barbarien armeijassa, ja toistenkin jumalia kunnioitettiin, sillä nekin herättivät pelkoa. Useat liittivät kotimaansa uskontoon vieraita menoja. Vaikka ei palvellutkaan tähtiä, niin jotkut tähtiyhtyelmät olivat turmiokkaita tai onnekkaita, ja niille uhrattiin; tuntematon taikaesine, joka vaaran hetkenä sattumalta löydettiin, muuttui jumaluudeksi; tai oli se nimi, ei muuta kuin nimi, jota taukoamatta kerrattiin koettamattakaan arvata mitä se merkitsi. Mutta ryöstettyään temppelejä, nähtyään eri kansoja ja murhia monet lopulta uskoivat vain kohtaloon ja kuolemaan; ja joka ilta he laskeutuivat levolle rauhallisina kuin villipedot. Spendius olisi sylkenyt olympialaisen Jupiterin kuvalle; yhtäkaikki varoi hän puhumasta ääneen pimeässä, eikä koskaan lyönyt laimin sitoa jalkinettaan ensin oikeaan jalkaan.
Utican muurien eteen hän laitatti pitkän neliskulmaisen maavallin. Mutta sen mukaan kuin se kohosi, niin kohosi kaupungin muurikin; ja minkä toinen hävitti, sen toinen melkein heti rakensi uudelleen. Spendius säästi väkeään, uneksi valloitustuumia; hän koetti muistella sotajuonia, joista oli matkoillaan kuullut puhuttavan. Miksei Narr' Havas palannut? Levottomuus alkoi kasvaa.
Hanno oli päättänyt valmistelunsa. Eräänä pimeänä yönä hän kuljetutti lautoilla norsunsa ja sotilaansa Karthagon lahdelman yli. Sitten he kulkivat Kuumien Lähteiden vuoren taitse välttääkseen Autharitosta, — ja jatkoivat niin hitaasti kulkuaan, että sen sijaan että olisivat, kuten suffeetti oli laskenut, hyökänneet aamulla barbarien kimppuun, tulivatkin keskipäivän paahteessa kolmantena päivänä määräpaikalle.