He vapautuivat siitä pakosta, jonka valtiolliset menot tähän asti olivat heille asettaneet; ja vaikka he olivatkin toivoneet Hamilkarin palaavan, niin suuttuivat he nyt siitä, ettei hän ollut ennakolta ehkäissyt heidän onnettomuuttaan, tai oikeammin, ei ollut joutunut jakamaan sitä heidän kanssaan.
Kun melu oli tauonnut, nousi Molokin ylimmäinen pappi:
— "Me kysymme sinulta, miksi et palannut Karthagoon?"
— "Mitä se teihin kuuluu!" suffeetti vastasi halveksivasti.
Melu kasvoi kahta kertaa vimma tummaksi.
— "Mistä te minua syytätte? Olenko ehkä huonosti johtanut sotaa? Te näitte minun taistelusuunnitelmani, te, jotka nöyrinä sallitte barbarien…"
— "Jo riittää! Jo riittää!"
Hiljaisella äänellä pakoittaakseen heidät paremmin kuuntelemaan hän jatkoi:
— "Sehän on totta! Minähän erehdyn, te Baalin valaisemat; löytyyhän teidän joukossanne urhoollisiakin. Gisko, nouse ylös!" Ja laskeutuen alttarin portaita alas, siristäen silmiään kuten etsien jotakuta, jatkoi hän: "Nouse Gisko! sinä voit minua syyttää! kyllä he sinua puolustavat! Mutta missä hän on?" Sitten kuten muistaen jotain: "Aha! epäilemättä kotonaan? poikiensa ympäröimänä, antaen määräyksiä orjilleen, onnellisena, ja laskien seinillä riippuvia kunniakäätyjä, jotka isänmaa on hänelle lahjoittanut!"
He liikahtivat kohottaen olkapäitään aivan kuin raipan iskujen osuessa. — "Te ette edes tiedä, onko hän elossa vai kuollut!" Ja huolimatta heidän huudoistaan hän sanoi heidän jättäessään suffeetin suojattomaksi tehneen itse tasavallan suojattomaksi. Samoin oli Rooman kanssa tehty rauhakin, niin edullinen kuin se olikin heidän mielestään, turmiokkaampi kuin kaksikymmentä taistelua. Toiset taputtivat hänelle käsiään, nimittäin Neuvoston vähävaraisimmat jäsenet, joiden aina epäiltiin taipuvan kansan tai tyrannian puolelle. Heidän vastustajansa, Syssitien päälliköt ja hallintomiehet voittivat enemmyytensä kautta heidät; arvokkaimmat heistä olivat kokoontuneet Hannon ympärille, joka istui salin toisessa päässä punertavan sinisellä verholla suljetun korkean oven edessä.