Suurin määrä näistä miehistä oli lyhyttä tanakkaa väkeä, heillä oli käyrät nenät kuten assyrialaisilla kuvapatsailla. Mutta muutamien ulonevammat poskipäät, kookkaammat vartalot ja kapeammat jalat ilmaisivat heidän olevansa afrikalaista alkuperää ja polveutuvan paimenkansoista. Taukoamatta kauppahuoneissaan asuvien miesten kasvot olivat kelmeitä; muutamissa oli erämaan ylhä leima, ja oudot jalokivet kimaltelivat heidän kaukomaiden auringon helteen paahtamien käsiensä jokaisessa sormessa. Merimiehet erotti heidän huojuvasta liikunnastaan, ota vastoin maata viljelevät miehet haisivat viinipusertimilta, kuivilta heiniltä ja muulien hieltä. Nuo vanhat merirosvot viljelivät maatiloja, nuo koronkiskurit varustivat laivaa, noilla maatilojen omistajilla oli orjia, jotka harjoittivat eri käsitöitä. Kaikki tunsivat tarkoin uskontomenot, olivat kaikkiin juoniin harjaantuneita, säälimättömiä ja rikkaita. He näyttivät pitkien huolien uuvuttamilta. Heidän leimuava silmänsä loivat epäluuloisia katseita, ja tottumus matkoihin, valheisiin, kauppaan ja käskemiseen antoi heidän koko olemukselleen viekkauden ja kiivauden leiman, jotain salattua ja suonenvetoista julmuutta. Sitäpaitsi synkensi heitä nyt jumalan huoneen vaikutus.
Ensiksi he kulkivat munanmuotoisen holvisalin kautta. Seitsemän ovea, jotka vastasivat seitsemää kiertotähteä, muodosti sen seinille seitsemän eriväristä neliötä. Käytyään vielä pitkän huoneen läpi saapuivat he toiseen samallaiseen saliin.
Kokonaan siselöidyilä kukilla verhottu valojalka loisti perällä, ja jokaisessa sen kahdeksasta kultahaarukasta oli timanttikuvussa byssussydän. Se seisoi niiden pitkien portaiden ylimmällä astimella, jotka veivät suurelle alttarille, jonka kulmat päättyivät vaskisarviin. Kaksi sivuporrasta johti alttarin ylimmälle tasolle; alttarin kiviä ei enää näkynyt; se oli kuin kasaantunut tuhkavuori, ja sen huipulla jotain epämääräistä kyti hitaasti. Sitten sen takana, korkeampana kuin valojalka ja paljoa korkeampana kuin alttari, kohosi Molok, kokonaan raudasta tehtynä; sen ihmisrinnasta ammotti aukkoja. Molokin levällään olevat siivet painuivat pitkin seinää, pitkät riippuvat kädet ulottuivat maahan asti; kolme mustaa keltaisen reunan ympäröimää kiveä muodosti kolme silmää sen otsaan, ja peloittavalla ponnistuksella nosti se härkäpäätään aivan kuin mylviäkseen.
Pitkin huonetta oli kehässä ebenpuisia penkkejä. Jokaisen takana kolmijalkainen varsi kannatti soihtua. Kaikki nämät liekit kuvastuivat salin simpukan-levyistä laadittuihin lattialiuskoihin. Sali oli niin korkea, että sen seinien punainen väri ylhäällä näytti mustalta, ja epäjumalankuvan kolme silmää kiilui aivan ylhäällä kuin puoliksi yöhön peittyneet tähdet.
Vanhimmat istuivat ebenpuisille penkeille, nostettuaan päänsä päälle viittansa kulman. Liikkumattomina he istuivat, avariin hihoihin verhotut käsivarret ristissä rinnalla, ja simpukankuorinen permanto näytti valovirralta, joka valui alttarin luota ovelle asti heidän paljaiden jalkojensa alitse.
Neljä ylimmäistä pappia istui selityksin keskellä neljällä ristin muotoon asetetulla norsunluutuolilla, Eschmunin ylimmäinen pappi punertavan sinisessä puvussa, Tanitin ylimmäinen pappi valkoisessa liinaisessa puvussa, Khamonin ylimmäinen pappi kellertävässä villapuvussa, ja Molokin ylimmäinen pappi purppurapuvussa.
Hamilkar lähestyi valojalustaa. Hän kiersi aivan sen ympäri tarkastaen palavia sydämiä, heitti sitten niihin tuoksuavaa jauhoa; sinipunaiset liekit leimahtivat haarukoiden päästä.
Sitten kaikui kimeä ääni, toinen vastasi siihen; ja sata vanhimpaa, neljä ylimmäistä pappia ja Hamilkar seisaallaan kajahuttivat yhtaikaa hymnin, ja uusien aina samoja tavuja ja yhä korottaen säveltä, heidän äänensä nousi, kajahti, tuli pelottavaksi ja sitten aivan yhtäkkiä vaikeni.
Kaikki odottivat hetkisen. Vihdoin Hamilkar veti povestaan pienen kolmipäisen safiirinsinisen kuvapatsaan ja asetti sen eteensä. Tämä oli totuuden kuva, jonka hän siten otti sanojensa suojelijaksi. Sitten pisti hän sen jälleen poveensa, ja kaikki, aivan kuin äkkinäisen raivon valtaamina, huusivat:
— "Barbarit ovat sinun hyviä ystäviäsi! Kavaltaja! Roisto! Sinä palaat katsellaksesi perikatoamme, eikö niin? Antakaa hänen puhua! — Ei! ei!"