Hamilkar huusi:
— "Miksi te sitten vastoin omia lakejanne kutsuitte heidät Karthagoon? Ja kun he köyhinä ja lukuisina oleksivat tässä kaupungissa kaikkien rikkauksienne keskellä, niin ei juolahdakaan mieleenne heikontaa heitä jakamisen avulla! Sitten lähetätte te heidät pois vaimoineen ja lapsineen pidättämättä ainoatakaan panttina! Uskoitteko heidän tappavan toinen toisensa pelastaakseen teidät lupauksenne täyttämisen tuskasta? Te vihaatte heitä siksi, että he ovat voimakkaita! Minua, heidän johtajaansa te vihaatte vielä enemmän! Kyllä minä sen äsken tunsin, kun suutelitte käsiäni ja pidätitte itseänne niitä puremasta!"
Jos pihalla nukkuvat leijonat olisivat karjuen syöksyneet sisään, niin melu ei olisi voinut olla sen kamalampi. Mutta Eschmunin ylimmäinen pappi nousi polvet yhteen puserrettuina, kyynärpäät kyljissä kiinni, aivan suoraksi ja puoliksi avaten kätensä sanoi:
— "Barkas, Karthagon pelastus vaatii että sinä otat käsiisi punilaisten sotajoukkojen ylijohdon palkkasotureita vastaan!"
— "Minä kieltäydyn," vastasi Hamilkar.
— "Me annamme sinulle rajattoman vallan!" huusivat Syssitien päälliköt.
— "En!"
— "Ilman mitään tarkastusta, ilman mitään jakoa, rahaa niin paljon kuin tahdot, kaikki vangit, koko sotasaaliin, viisikymmentä zerethiä maata jokaisesta vihollisen ruumiista."
— "En! en! sillä teidän kanssanne on mahdotonta voittaa!"
— "Hän pelkää!"