Abdalonim meni kalveten ottamaan toisesta komerosta sykomoripuisia levyjä, jotka olivat tukuttain pujotetut nahkahihnoihin.
Hamilkar kuunteli uteliaana talousmenoja, ja tyyntyi kuullessaan yksitoikkoisen äänen luettelevan numeroita; Abdalonom luki yhä hitaammin. Äkkiä pudotti hän maahan puulevyt ja heittäytyi suulleen maahan, kädet levällään kuin tuomitulla. Tyyneyttään menettämättä Hamilkar kokosi levyt; ja hänen huulensa aukenivat ja silmänsä suurenivat hänen nähdessään yhden päivän menojen joukossa tavattoman määrän lihaa, kaloja, lintuja, viiniä ja höysteitä sekä särjettyjä astioita, kuolleita orjia, pilaantuneita mattoja.
Abdalonim kertoi hänelle yhä maaten suullaan barbarien juhlasta.
Hän ei ollut voinut vastustaa Vanhimpien määräyksiä, — sitäpaitsi
Salammbokin oli käskenyt olemaan säästämättä rahoja sotilaiden
kestitsemisessä.
Tyttärensä nimen kuullessaan syöksähti Hamilkar ylös. Sitten huulet piukalla hän kyyristyi jälleen tyynyilleen; hän repi kynsillään niiden hetaleita, läähättäen, silmien tuijottaessa eteenpäin.
— "Nouse!" sanoi hän; ja hän astui alas kivilaatalta.
Abdalonim seurasi häntä; hänen polvensa vapisivat. Mutta äkkiä tarttui hän rautatankoon ja alkoi kuin hullu nostella lattialiuskoja ylös. Eräs puulevy nousi ylös ja pian näkyi pitkin käytävää useita suuria kansia, jotka peittivät viljasäiliöitä.
— "Näethän, Baalin silmä", sanoi palvelija vavisten, "he eivät vielä ole vieneet kaikkea! ja ne ovat syviä, jokainen viisikymmentä kyynärää, ja reunojaan myöten täynnä! Matkalla ollessani kaivatin niitä asehuoneesen, puistoon, kaikkialle! talosi on täynnä viljaa kuten sydämesi viisautta."
Hymy levisi Hamilkarin kasvoille! "Se on hyvä, Abdalonim!" Sitten
kumartuin kuiskaamaan hänen korvaansa: "Tuota sitä Etruriasta,
Brutiumista, kaikkialta mistä vain tahdot ja mihin hintaan tahansa!
Kokoa ja säilytä! Minun yksinään täytyy omistaa kaikki vilja
Karthagossa."
Sitten päästyään käytävän päähän Abdalonim vyössään riippuvalla avaimella avasi oven suureen neliskulmaiseen huoneesen, jonka sedripylväät jakoivat kahteen osaan. Kulta-, hopea- ja vaskirahoja oli järjestetty pöydille tai ahdettu seinäkomeroihin ja ne nousivat kaikilla neljällä seinällä kattoparruihin asti. Nurkissa suuren suuret virtahevon nahasta tehdyt lippaat sisälsivät kokonaisia rivejä pieniä säkkejä, vaihtorahoja oli kasottain permannolla; ja siellä täällä oli liian korkea rahapino kaatunut ja näytti sortuneelta pilarilta. Suuret karthagolaiset rahat, jotka kuvasivat Tanitia ratsun kera palmupuun suojassa, sekaantuivat alusmaiden rahoihin, joissa oli härkä, tähti, pallo tai puolikuu. Eri suuriin summiin järjestettyinä oli kaikenarvoisia, -kokoisia ja -aikaisia rahoja, — vanhoista Assyrian kynttä ohuemmista rahoista Latiumin vanhoihin kättä paksumpiin rahoihin asti, Eginan nappeja, Baktrian levyjä, lakedaimonilaisten lyhyitä puikkoja; useat olivat ruosteessa, likaisia, veden vihertämiä tai tulen mustaamia, joita oli joko saatu verkoilla tai koottu valloitetun kaupungin raunioista. Pian laski suffeetti, vastasivatko koolla olevat rahat voitto- ja tappiotiliä, joka hänelle oli luettu; ja hän kääntyi lähtemään nähdessään kolme vaskiruukkua, jotka olivat aivan tyhjiä. Abdalonim käänsi päänsä kauhun merkiksi poispäin, Hamilkar näytti mukautuneen kaikkeen eikä puhunut sanaakaan.
He kulkivat toisten käytävien, toisten salien kautta ja saapuivat vihdoin ovelle, jonka vartioimista varten eräs mies oli vyötäröiltä kiinnitetty pitkään seinästä lähtevään kahleesen. Se oli roomalainen tapa, joka vasta äskettäin oli otettu käytäntöön Karthagossa. Miehen parta ja kynnet olivat kasvaneet suunnattoman pitkiksi, ja hän liikahteli taukoamatta oikealle ja vasemmalle villipetojen tavoin. Heti kun hän tunsi Hamilkarin, syöksyi hän häntä kohden huutaen: