Heti seuraavana päivänä hän otti syssiteiltä kaksisataa kaksikymmentä kolme kikaria kultaa ja määräsi jokaisen Rikkaan maksamaan neljätoista shekeliä veroa. Naisetkin suorittivat veroa; maksettiin lapsista ja, ennenkuulumaton teko karthagolaisten käsitteiden mukaan, hän pakoitti pappiskunnatkin maksamaan rahaa.
Hän vaati itselleen kaikki hevoset, kaikki muulit, kaikki aseet. Muutamat koettivat salata rikkauksiaan; heidän omaisuutensa myytiin, ja peloittaakseen toisten ahneutta hän antoi kuusikymmentä asevarustusta ja tuhat viisisataa gommoria jauhoja, omasta puolestaan yhtä paljon kuin Norsunluuyhtiö yhteensä.
Hän lähetti Liguriasta värväämään sotilaiksi kolmetuhatta vuoristoasukasta, jotka olivat tottuneet taistelemaan karhujen kanssa; heille maksettiin kuuden kuukauden palkka etukäteen, neljä minaa päivältä.
Mutta hän tarvitsi armeijan. Siitä huolimatta hän ei hyväksynyt kaikkia kaupungin asukkaita kuten Hanno. Hän hylkäsi ensin istuvassa työssä olleet miehet, sitten ne, joilla oli liian suuri vatsa tai jotka olivat pelokkaannäköisiä; mutta hän hyväksyi kunniattomat, Malquan roistoväen, barbarien pojat ja vapautetut orjat. Palkaksi lupasi hän uusille karthagolaisille täydet kansalaisoikeudet.
Hänen ensi huolenaan oli legionan uudestaan muodostaminen. Noilla kauniilla nuorilla miehillä, jotka pitivät itseään tasavallan sotaisen voiman esikuvana, oli itsehallinto. Hän erotti heidän upseerinsa; hän kohteli heitä ankarasti, pakoitti juoksemaan, hyppäämään, kiipeämään yhdellä hengähdyksellä Byrsan jyrkännettä ylös, heittämään heittokeihäitä, taistelemaan ruumis ruumista vastaan, nukkumaan öisin torilla. Heidän omaisensa kävivät heitä katsomassa ja säälittelemässä.
Hän tilasi lyhempiä miekkoja ja vahvempia jalkineita. Hän määräsi palvelijoiden luvun ja vähensi kuormaston; ja kun Molokin temppelissä säilytettiin kolmeasataa roomalaista pilumia, niin hän otti ne ylimmäisen papin vastustuksista huolimatta.
Uticasta palanneista ja yksityisten omistamista norsuista muodosti hän falangin, jossa oli seitsemänkymmentä kaksi norsua ja varusti ne. Hän antoi niiden kuljettajille vasaran ja taltan, jotta he voisivat puhkaista niiden kallon, jos ne taistelun tuoksinassa alkaisivat pillastua.
Hän ei sallinut Suuren Neuvoston valita alijohtajia. Vanhimmat koettivat huomauttaa hänelle lain määräyksiä, hän polki ne; kukaan ei uskaltanut enää vastustaa, kaikki taipuivat hänen voimakkaan neronsa alaisiksi.
Hän yksinään huolehti sodasta, hallituksesta ja raha-asioista, ja välttääkseen syytöksiä pyysi hän tiliensä tarkastajaksi suffeetti Hannon.
Hän korjautti ulkomuuria, ja kun kiviä tarvittiin, hävitti hän vanhat sisämuurit, jotka nyt oli tarpeettomia. Mutta varallisuuden eroavaisuus, joka oli astunut rotu-arvoasteikon sijaan, erotti voitettujen pojat valloittajien pojista; patrisiot katsoivat myös karsain silmin raunioiden hävittämistä, jota vastoin rahvas, tietämättä oikeastaan miksi, iloitsi siitä.