Heidät tapasi aina keittiön ympäristöllä tai kävelyillä. Perheenisä ei näyttäytynyt.
Félicité kiintyi heihin. Hän osti heille vuodepeitteen, paitoja, keitinlaitoksen; ilmeisesti he liiaksi käyttivät hyväkseen hänen hyväsydämisyyttään. Tämä heikkous kiusasi rouva Aubainia, joka muutenkaan ei pitänyt sisarenpojan tuttavallisuudesta — tämä kun sinutteli hänen poikaansa; — ja kun Virginie alkoi yskiä eikä vuodenaika enää ollut suotuisa, palattiin Pont-l'Évêqueen.
Herra Bourais auttoi häntä valitsemaan koulun. Caenin poikakoulua pidettiin parhaana. Paul lähetettiin sinne, ja hän hyvästeli omaisiaan rohkein mielin, iloisena siitä, että pääsi taloon, jossa oli tovereita.
Rouva Aubain mukautui lopulta poikansa poissaoloon, se kun oli välttämätön. Virginie ajatteli sitä aikaa voittaen yhä vähemmin. Félicité kaipasi pojan meluavia leikkejä. Mutta muuan toimi tuotti hänelle viihdykettä; joulusta alkain hän joka päivä saattoi nuorta tyttöä rippikouluun.
III.
Polvistuttuaan ovella Félicité astui kirkkoon korkean keskikaton kohdalla kulkevan kaksinkertaisen istuinrivin välitse, avasi rouva Aubainin penkin, istuutui ja katseli ympärilleen.
Pojat oikealla, tytöt vasemmalla täyttivät kuoripenkit. Kirkkoherra seisoi kuorikorokkeen ääressä. Kuorin takaseinä-ikkunan lasimaalaus esitti Pyhää Henkeä, joka varjoi Neitsyttä; toisessa lasimaalauksessa näki Neitsyen polvillaan Jeesus-lapsen edessä, ja rippileipälippaan takana oli puinen veistokuva, joka kuvasi Pyhää Mikaelia tappamassa lohikäärmettä.
Pappi esitti ensin lyhykäisesti raamatunhistoriaa. Félicité näki hengessänsä paratiisin, vedenpaisumuksen, Baabelin tornin, palavia kaupunkeja, kansoja kuolinkamppailussa, kumoonkaadettuja epäjumalankuvia; kaikki tämä häntä häikäisi, ja siitä painui hänen mieleensä ylimmän olennon kunnioittaminen ja hänen vihansa pelko. Sitten hän itki kuunnellessaan kärsimyshistoriaa. Miksi olivat he ristiinnaulinneet hänet, joka rakasti lapsia, ruokki väkijoukkoja, paransi sokeat, ja joka sulasta lempeydestä oli tahtonut syntyä tallin seimessä, keskellä köyhiä? Kylvöt, elonleikkuut, viininvalmistukset, kaikki nuo kotielämän askareet, joista evankeliumi puhui, esiintyivät hänen elämässään; Jumalan läsnäolo oli pyhittänyt ne, ja Félicité rakasti nyt hellemmin karitsoja Karitsan tähden, kyyhkysiä Pyhän Hengen tähden.
Hänen oli vaikea kuvitella tämän olemusta; sillä hän ei ollut ainoastaan lintu, vaan vielä lisäksi liekki, ja toiste tuulenhenki. Ehkä juuri hänen valonsa leimuaa öisin soiden laidoilla, hänen hengityksensä kiidättää pilviä, hänen äänensä tekee kellot sulosointuisiksi; ja hän vaipui hartaaseen ihailuun, nauttien kirkon kiviseinistä huokuvasta viileydestä ja rauhasta.
Dogmeista hän ei ymmärtänyt mitään eikä edes yrittänyt ymmärtää. Kirkkoherra selitteli, lapset laskettelivat ulkolukuaan ja Félicité nukahti lopulta; hän heräsi äkkiä, kun lapset poistuessaan paukuttelivat korkojaan permannon kivilaattoja vastaan.