Vihdoin ryhtyi hän taas puhumaan, mutta muuttuneella itkevän naisen äänellä:
— Kun olimme palanneet … sieltä … matkaltamme, … milloin hän sitten alkoi uudelleen?
Sisäkkö raukka, joka oli aivan luhistunut maahan, änkytti:
— En … ensimmäisenä iltana hän tuli.
Joka ainoa sana raateli Jeannen sydäntä. Siis jo ensimmäisenä yönä, heidän palattuaan Peuples'iin, oli hänen miehensä hänet jättänyt tuon tytön tähden. Siksipä hän antoikin hänen maata yksin.
Nyt Jeanne oli saanut kuulla tarpeekseen ja huusi:
— Mene tiehesi! Mene tiehesi!
Ja kun Rosalie, joka oli aivan lamassa, ei hievahtanut paikaltaan, sanoi Jeanne isälleen:
— Vie hänet pois! Saata ulos hänet!
Silloin arveli kirkkoherra, joka siihen saakka ei ollut vielä sanonut sanaakaan, ajan tulleen pitääkseen pienen saarnan.