Huomattuaan heidät mies otti lakin päästään ja astui likemmäksi kumarrellen ja hämillään. Tultuaan tarpeeksi lähelle, että saattoi kuulla hänen puhettaan, hän mongersi:
— Hyvää päivää, herra paroni, rouva ja koko herrasväki!
Kun ei hänelle mitään vastattu, sanoi hän:
— Minä olen justiinsa se Désiré Lecoq.
Kun tästä nimestä ei käynyt sen enempää selville, kysyi paroni:
— Mitä on asiaa?
Siitä joutui mies kokonaan hämille, sillä hän oli nyt pakotettu asiansa selittämään. Hän änkytti, luoden silmiään lakistaan, jota pyöritteli käsissään, kartanon katon rajaan, vuoroin ylös, vuoroin alas, lausuen:
— Mulle, tuota noin, kirkk'herra, otti niinkuin puheeksi sen jutun, että…
Ja sitten hän vaikeni kuin pelosta höllittää liika paljon ja turmella asiansa.
Vieläkään mitään käsittämättä jatkoi paroni: