— Katsopas tuota portaikkoa! Eikös olekin suurenmoinen rakennus! Koko toinen julkisivu on lampeen päin oikein kuninkaallisine portaineen, jotka vievät ihan veden partaalle saakka, ja neljä venettä on siellä alimpaan astimeen kiinnitetty, kaksi kreiviä ja kaksi kreivitärtä varten. Tuolla oikealla, missä näet poppelirivin, päättyy lampi ja sieltä alkaa joki, joka juoksee Fécamp'iin asti. Seutu on ihan täynnä metsänriistaa, ja kreivi on innokas metsästäjä. Tässä vasta oikea herraskartano.
Pääovi avautui ja kalpea kreivitär tuli vieraitaan vastaan hymysuin ja puettuna laahushameeseen kuin entisaikain hovirouvat. Hän oli todellakin kaunis ja aivan kuin syntynyt tätä kreivin hovia varten.
Salin kahdeksasta ikkunasta oli neljä lammen puolella, ja niistä näkyi jylhä kuusikko, joka yleni vastapäätä olevalla rannalla ja jonka tummanvehreä havupuku loi syvän, synkän varjon veteen. Kun tuuli kävi, synnyttivät kuusikon huokaukset suomaan sävyn.
Kreivitär tarttui Jeannea molemmista käsistä, aivan kuin Jeanne olisi ollut hänelle vanha lapsuudenystävä, vei hänet istumaan ja asettui itse matalalle tuolille hänen viereensä, sillä välin kuin Julien, jossa koko entinen unhotettu hienous jo viisi kuukautta sitten oli uudelleen elpynyt eloon, puheli ja hymyili herttaisena ja ystävällisenä.
Kreivitär ja hän puhuivat ratsastusmatkoistaan. Pyssynlaukaus, joka pamahti ikkunain edessä, sai Jeannen huudahtamaan. Kreivi oli ampunut tavisorsan.
Hänen vaimonsa huusi hänelle.
Kuului airojen kolinaa, veneen sysäys kiveä vastaan, ja jättiläiskokoinen kreivi ilmestyi pitkävartisissa saappaissaan, kahden märän koiran seurassa, jotka olivat punertavat kuin hänkin ja jotka kävivät pitkälleen matolle oven suuhun.
Kotonaan tuntui kreivi luontevammalta ja oli ihastunut vieraidensa tulosta. Hän antoi laittaa pesään tulen ja tuoda madeiraa ja leivoksia. Yht'äkkiä huudahti hän:
— Teidän täytyy syödä päivällistä luonamme!
Jeanne, joka lakkaamatta ajatteli lastaan, kieltäytyi, kreivi taas vaati vaatimistaan, ja kun Jeanne ei antanut myöten, niin teki Julien tuskastuneena äkkinäisen kädenliikkeen. Silloin pelkäsi Jeanne hänen häijyn, riitaisan luonteensa puhkeavan ja taipui jäämään, vaikka häntä kiusasikin ajatus, ettei saisi nähdä Paulia ennenkuin vasta seuraavana aamuna.