Tämä kysymys, joka tuli aivan odottamatta, ällistytti Jeannea niin, että hän vastasi:
— Niin, rouva.
Ja tuo sana tuli ratkaisseeksi kysymyksen. Puhumatta asiasta mitään isälleen, pyysi hän täti Lisonin viemään pojan rippikouluun.
Kuukauden ajan kävi kaikki hyvin. Mutta eräänä iltana saapui Paul kotia ääni ihan painuksissa. Ja seuraavana päivänä hänessä oli yskä. Aivan päästä pyörällä koetti äiti ottaa asiasta selkoa ja sai tietää, että kirkkoherra oli lähettänyt pojan lopputunniksi seisomaan kirkon ovelle eteiseen, jossa kävi kova uho, siitä syystä, että hän oli käyttäytynyt pahasti.
Äiti piti sen jälkeen pojan kotona ja opetti hänelle itse uskonnon ensimmäiset alkeet. Mutta täti Lisonin rukouksista huolimatta ei kirkkoherra Tolbiac päästänyt poikaa ripille, koska hän muka ei ollut riittävästi siihen valmistettu.
Samoin kävi seuraavanakin vuonna. Silloin vihastui paroni ja sanoi kiroten, ettei pojan tarvinnut lainkaan uskoa noita loruja, tuota lapsellista vertauskuvaa leivän ja viinin muuttumisesta lihaksi ja vereksi, ollakseen kunnon ihminen. Ja päätökseksi tuli, että hänet oli kasvatettava kristityksi, mutta ei katolisen kirkon oppiin, ja että hän täysi-ikäiseksi tultuaan itse vapaasti saisi valita, mitä halusi olla.
Kun sitten Jeanne jonkun ajan kuluttua kävi vierailulla Brisevillen perheessä, ei hänen luo enää tultu vastavierailulle. Hyvin tuntien naapuriensa tarkan kohteliaisuuden oli Jeanne tästä kovin ihmeissään, mutta markiisitar de Coutelier ilmaisi hänelle korskeasti tämän laiminlyönnin todellisen syyn.
Markiisitar, joka miehensä aseman, ylhäisen arvonimensä ja melkoisen omaisuutensa nojalla piti itseään jonkinlaisena Normandien aateliston kuningattarena, hallitsikin kuin oikea kuningatar, puhui mitä mieli, oli muita kohtaan armollinen tahi tyly aina asianhaarain mukaan, nuhteli, neuvoi tahi lausui hyväksymisensä joka tilaisuudessa. Kun Jeanne kävi vierailulla hänen luonaan, sanoi tuo rouva muutaman jäätävän lauseen jälkeen:
— Yhteiskunnassa ihmiset jakautuvat kahteen luokkaan: niihin, jotka uskovat Jumalaan ja niihin, jotka eivät Häneen usko. Toiset, alhaisimmatkin, ovat ystäviämme ja vertaisiamme, toiset taas eivät ole meille mitään.
Jeanne käsitti hyvin iskun tarkoituksen ja vastasi: