Julien ei vastannut siihen mitään, mutta tarttui häntä käsistä ja piteli niitä käsissään.
He eivät vaihtaneet sitten enää sanaakaan kotiin asti. Loppuilta tuntui kovin pitkältä.
Syömään käytiin vasta pimeän tullen. Ateria oli yksinkertainen ja lyhyt vastoin normandilaisia tapoja. Omituinen tukaluus lamautti pöydässä olijain mielentilan. Ainoastaan molemmat papit, kunnallislautakunnan esimies ja neljä kutsuttua maanviljelijää ilmaisivat äänekkäämpää hilpeyttä, jommoinen on tavallinen hääpidoissa.
Nauru tuntui elottomalta, mutta vilkastui lautakunnan esimiehen lausuttua sukkelan sanan. Kello oli jo likemmä yhdeksän, kun noustiin juomaan kahvia. Ulkona pihalla, omenapuitten juurella, alkoi tanssi. Avoimesta ikkunasta saattoi nähdä koko juhlan. Puitten oksiin ripustetut lyhdyt loivat vihreän-harmaan valaistuksen lehviin. Miehet ja naiset hyppivät piiritanssia laulaen täyttä kurkkua maalaislaulujaan. Niitä säestivät heikosti kaksi viulua ja klarinetti, joiden soittajat olivat kavunneet istumaan isolle keittiön pöydälle kuin millekin lavalle ikään. Talonpoikain remakat huudot voittivat toisinaan soittokoneiden äänen niin kokonaan, että niiden hillittömän laulun katkaisemat heikot säveleet tuntuivat tipahtelevan kuin taivaasta pieninä palasina, hajanaisina sävelmän sirpaleina. Kahdesta isosta, leimuavien soihtujen ympäröimästä tynnyristä vuoti juomaa hääväelle. Kaksi palvelijaa ei tehnyt muuta kuin huuhtoi kaukalossa lakkaamatta laseja ja maljoja pistääkseen ne vielä vettä tippuvina tynnyrin hanan alle, josta juoksi viinin punainen tahi omenajuoman kullankeltainen, kirkas neste. Ja janoiset tanssijat, vanhat levolliset penkilläistujat ja hikoilevat naiset riensivät sinne ja kurottivat käsiään saadakseen vuorostaan jonkun lasin ja kulauttaakseen pää takakenossa pitkän siemauksen haluamaansa juomaa kurkkuunsa.
Pöydällä oli leipää, voita, juustoa ja makkaroita. Jokainen pisti sieltä silloin tällöin palan suuhunsa, ja nämä valaistujen puitten lehvien alla vietetyt iloiset, remuisat pidot herättivät sisällä salissa olevien vakavien vieraitten mielissä halun tanssia myöskin, laskea itselleen juomaa noista jyhkeistä tynnyreistä ja haukata päälle viipaleen leipää voin ja sipulin kanssa.
Kunnallislautakunnan esimies löi tahtia veitsellään ja huudahti:
— Tuhat tulimmaista! Tämä on mainiota. Luulisi olevansa Ganache'n häissä.
Kaikki olivat purskahtaa nauruun, mutta kirkkoherra Picot, joka luonnoltaan oli yhteiskunnallisten vallanpitäjäin vihollinen, vastasi:
— Tarkoitatte varmaan Kaanaan häitä.
Toinen ei kuitenkaan pitänyt sitä oikaisua hyvänään, vaan sanoi: