Paronitar vaipui vähitellen uneen. Hänen kasvonsa, joita reunusti kuusi riippuvaa, säännöllistä hiuskiehkuraa, kävivät veltoiksi, leväten pehmeästi hänen kaulansa kolmella suurella aallolla, joiden viimeiset mainingit katosivat hänen rintansa ulappaan. Hänen päänsä, joka kohosi jokaisesta hengenvedosta, vaipui jälleen paikoilleen, ja hänen poskensa pullistuivat, samalla kuin hänen raollaan olevien huuliensa lomasta lähti äänekäs kuorsaus. Hänen miehensä kallistui häntä kohti ja pani hiljaa hänen käsiensä väliin, jotka olivat ristissä hänen kookkaan vatsansa ympärillä, pienen nahkalaukun.
Tämä kosketus herätti paronittaren, ja hän katseli tuota esinettä himmeällä, keskeytyneen unen tylsistyttämällä katseella. Laukku putosi maahan ja aukeni. Kulta- ja setelirahoja varisi vaunun pohjalle. Paronitar heräsi nyt kokonaan ja hänen tyttärensä ilo puhkesi pitkään naurunpuuskaan.
Paroni kokosi rahat ja laski ne paronittaren syliin sanoen:
— Kas siinä, rakas ystäväni, mitä on jäljellä moisiostani Élétot'sta. Möin sen voidakseni toimittaa korjaustöitä Peuples'issa, jossa tästä lähtien tulemme usein oleskelemaan.
Paronitar sai luetuksi kokoon kuusituhatta neljäsataa frangia ja pisti rahat rauhallisesti taskuunsa.
Se oli jo yhdeksäs näin myyty maatila niistä kolmestakymmenestä yhdestä, jotka heidän vanhempansa olivat heille perinnöksi jättäneet. Heillä oli kuitenkin vielä noin kaksikymmentätuhatta livres'ea vuotuisia korkoja maista, jotka hyvin hoidettuina helposti olisivat voineet tuottaa kolmekymmentä tuhatta frangia vuodessa.
Koska he elivät yksinkertaisesti, olisivat nämä tulot heille kyllä riittäneet, ellei talossa olisi ollut reikää, joka oli aina auki: hyvyys. Se haihdutti rahat talosta kuin aurinko veden soista. Ja ne vuotivat pois, katosivat, hävisivät, mutta miten, sitä ei kukaan tietänyt. Alituisesti jompikumpi heistä sanoi: "En tiedä, kuinka lienee käynyt, mutta olen kuluttanut tänään sata frangia ostamatta kuitenkaan mitään huomattavaa."
Tämä kevyt tapa käsitellä rahoja oli muuten heidän elämänsä suurimpia viehätyksiä, ja siinä kohdin sopivat he toisilleen erinomaisen hyvin, oikein liikuttavan hyvin.
Jeanne kysyi:
— Onkos minun hovini sitten kaunis?