Myöskin Rosalie, joka ennen oli ollut niin iloinen ja aina hyräili, oli muuttunut. Hänen pulleat poskensa olivat kadottaneet verevyytensä ja näyttivät syvälle vajonneina joskus aivankuin mullalla hierotuilta.
Usein kyseli Jeanne häneltä; "Oletko, lapseni, sairas?" Siihen vastasi sisäkkö aina: "En, rouva", jolloin puna nousi hänen poskipäilleen ja hän livisti nopeasti tiehensä.
Ennen hän aina juoksi, mutta nyt laahasi jalkojaan eikä näyttänyt enää olevan turhamainen; hän ei enää ostanut kuljeksivilta kaupustelijoilta silkkinauhoja, kureliivejä eikä minkäänlaisia hajuvesiä. Ja koko avara talo tuntui niin tyhjältä ja kolkolta ja sen julkisivutkin olivat tahraantuneet pitkillä harmailla juovilla.
Tammikuun lopussa alkoivat lumisateet. Jo kaukaa näki pohjoisesta synkän meren ylitse kiitävän paksuja pilviä, joista rupesi satelemaan valkoisia hiutaleita. Yhtenä ainoana yönä oli koko tasanko lumen alle haudattu, ja puut näyttivät aamulla kuin hyiseen vaahtoon verhotuilta.
Pitkävartiset saappaat jalassa, pörröisennäköisenä turkkeihinsa kääriytyneenä vietti Julien aikansa metsässä, jossa hän pellon laidalla ojan taakse piiloutuneena väijyi muuttolintuja. Silloin tällöin kajahti sieltä talvi-ilmaan pyssynlaukaus, ja pelästyneitä mustia korppia lensi korkeista puista laumoittain pakoon.
Ikävään nääntyen tuli Jeanne toisinaan ulos portaikolle. Elämän kohina kuului sinne vain äärettömän kaukaa kuin kaikuna tämän sinertävän, synkän meren unteloon hiljaisuuteen. Sitten hän ei kuullut enää muuta kuin etäisten aaltojen kuorsailua ja yhäti putoelevien, hyytyneiden vesihaahtuvien alituista hämäräperäistä suhinaa ilmassa. Ja kinokset kasvoivat lakkaamatta tässä tiheässä ja kevyessä lumiryöpyssä, jolla ei tuntunut loppua olevan.
Eräänä tällaisena valjuna aamuna lämmitteli Jeanne paikaltaan liikkumatta jalkojaan huoneessaan uunin edessä, sillä aikaa kuin Rosalie, joka päivästä päivään oli muuttunut, verkalleen korjasi hänen vuodettaan. Yht'äkkiä kuuli Jeanne takaansa tuskaisen huoahduksen. Päätään kääntämättä hän kysyi:
— Mikä sinua vaivaa?
Kuten tavallista sisäkkö vastasi:
— Ei mikään, rouva.