Kahden viikon kuluttua saattoi lapsensynnyttäjä jo nousta vuoteesta ja ryhtyä työhönsä.
Eräänä aamuna pani Jeanne hänet sitten istumaan viereensä, tarttui häntä käsistä ja sanoi, katsellen häntä syvälle silmiin:
— No, lapseni, sano minulle nyt kaikki!
Rosalie alkoi vavista ja änkytti:
— Mitä niin, rouva?
— Kuka on lapsen isä?
Silloin valtasi tytön jälleen kauhea epätoivo, ja hän koetti kaikin tavoin irroittaa kätensä peittääkseen niillä kasvonsa.
Mutta puoleksi väkisin Jeanne suuteli häntä ja lohdutteli:
— Se on kyllä onnettomuus, kultaseni. Olit liian heikko, mutta samahan tapahtuu monelle muullekin. Jos lapsesi isä nai sinut, niin ei kukaan sitä ajattelekaan enää. Ja me voimme ottaa hänet palvelukseemme sinun kanssasi.
Rosalie valitti aivan kuin häntä olisi kidutettu ja riuhtoili käsiään päästäkseen irti ja pakenemaan. Jeanne jatkoi: