— Totta totisesti!
— Missä hän on?
Pikku paroonitar ojensi kätensä seinää kohden ja painoi sähkönappia. Ovi avautui melkein heti, ja sisään astui suuri kamaripalvelija, joka levitti ympärilleen hyvin vahvaa eau de Colognen hajua.
Paroonitar sanoi hänelle: "Hyvä Josef, minä pelkään pahoinvointia, mene hakemaan tänne minun kamarineitsyeeni."
Mies jäi liikkumattomaksi kuten sotamies upseerin edessä ja loi palavan katseen emäntäänsä, joka jatkoi: "Mutta, hölmöseni, pidäppäs kiirettä. Me emme ole tänään metsässä, ja Rosalie tulee hoitamaan minua paremmin kuin sinä."
Mies kääntyi ympäri kantapäillään ja poistui.
Pikku kreivitär kysyi kauhistuneena:
— Ja mitäs sinä tulet sanomaan kamarineitsyeellesi?
— Minä sanon hänelle, että se on mennyt ohitse. Ei, yhtä kaikki minä annan päästää auki paulat. Siten minun rintani vapautuu, sillä minä en voi enää hengittää. Minä olen humalassa… rakkaani… ja niin perinpohjaisessa, että minä kaatuisin, jos nousisin tästä istuimeltani.