"Olettekos te hulluttelija?" Hän ei ollut vielä lopettanut hulluttelija-sanaa, kun minä jo syleilin häntä ja suutelin häntä ahneesti kaikkialle, missä vain löysin tilaa, hiuksiin, otsaan, silmille, välistä suulle, poskille, kaikkialle päähän, josta hän aina paljasti vasten tahtoaan jonkun nurkan koettaessaan varjella muita paikkoja.
Lopulta hän riuhtasi itsensä irti, punasena ja loukkaantuneena. "Te olette karkea, herrani, ja saatte minut katumaan sitä, että olen kuunnellut teitä."
Tartuin hänen käteensä, hieman hämilläni, sopertaen: "Anteeksi, neitiseni, anteeksi. Minä olen loukannut teitä, minä olen ollut raaka! Mutta älkää panko pahaksenne. Jospa te tietäisitte!… Etsin turhaan sopivaa puolustelua."
Hän lausui hetken päästä: "Herrani, minun ei tarvitse mitään tietää."
Sillä välin minä olin sen jo löytänyt, ja minä huudahdin: "Hyvä neiti, siitä on jo kokonainen vuosi, kun minä olen teitä rakastanut!"
Hän hämmästyi totisesti ja kohotti katseensa. Minä lisäsin: "Niin, neiti, kuulkaahan minua. Minä en tunne Morinia ja minä lasken mielelläni pilaa hänestä. Vähät siitä, vaikka joutuukin linnaan ja oikeuden eteen. Minä näin teidät täällä, vuosi sitten. Te olitte tuolla portilla. Nähdessäni teidät minä sain oikean iskun, eikä teidän kuvanne ole minua sen koommin jättänyt. Uskokaa minua tai älkää, vähät siitä. Minusta olette hurmaava. Teidän muistonne piti minua valloissaan; minä tahdoin nähdä teidät uudestaan, ja minä otin tekosyyksi tuon Morinin jutun ja niin minä saavuin tänne. Olosuhteet saivat minut menemään yli rajojen, antakaa minulle anteeksi, minä pyydän teitä, antakaa minulle anteeksi!"
Hän koetti minun katseestani päästä totuuden perille, valmiina nauramaan uudestaan, ja hän mutisi: "Valhettelija!"
Minä kohotin käteni ja sanoin vakavalla äänellä (ja minä luulen olleeni vakava): "Minä vannon, etten valehtele."
Hän sanoi yksinkertaisesti: "Älkäähän joutavia!"
Me olimme kahden kesken. Rivet ja eno olivat kadonneet tien käänteiden taakse. Ja minä tein hänelle oikean rakkaudentunnustuksen, pitkän, lempeän, taivutellen häntä ja suudellen hänen sormiaan. Hän kuunteli tätä kuten uutta ja mieluisaa asiaa, tietämättä, mitä siitä piti oikein uskoa.