Lopulta minä tunsin itseni hämmentyneeksi sanojeni johdosta. Minä olin kalpea, rasittunut, ja minua värisytti. Ja hiljaa minä kiedoin käsivarteni hänen vyötäistensä ympäri.
Minä puhelin matalalla äänellä hänen käherrettyihin kutreihinsa, jotka kiertelivät korvia. Hän tuntui kuolleelta, niin oli hän vaipunut unelmiinsa.
Sitten hänen kätensä osui minun käteeni ja puristi sitä; minä likistin häntä hiljaa vyötäisistä ja syleilin häntä vavisten ja yhä kiihkeämmin. Hän ei väistänyt ollenkaan. Minä kosketin hänen poskeaan huulillani, ja äkkiä minun huuleni etsimättä tapasivat hänen huulensa. Siitä tuli pitkä, pitkä suudelma, ja ties, miten kauan sitä olisi kestänytkään, jollen minä olisi kuullut takanani muutamien askelten päästä: "hm, hm."
Hän pakeni metsikön halki. Käännyin ympäri ja näin Rivetin, joka yhtyi minuun.
Hän pysähtyi keskelle tietä ja sanoi nauramatta: "Kas niin, silläkö lailla sinä järjestät Sika-Morinin asiaa?"
Vastasin itserakkaasti: "On parasta tehdä parhaansa, ystäväni. Ja entäs eno? Mitäs sinä olet saanut aikaan hänen kanssaan? Minä kyllä vastaan sisarentyttärestä, minä."
Rivet julisti: "Minulla on ollut vähemmän menestystä enon kanssa."
Tartuin hänen käsivarteensa, ja niin me sitten lähdimme taloon.
III.
Päivällisten lähetessä loppuaan minä olin joutua pois järjiltäni. Minä istuin hänen vieressään, ja lakkaamatta minun käteni tapasi hänen kätensä pöytäliinan alla, minun jalkani painoi hänen jalkaansa, meidän katseemme yhtyivät, sekaantuivat toisiinsa.