Hän kuoli parin vuoden perästä.
Vuonna 1875 minä olin edustajaehdokkaana ja jouduin erinäisten asiain vuoksi käymään Tousserren uuden notaarin, Bellonclen luona. Suuri, lihava ja kaunis nainen avasi minulle oven.
— Te ette enää tunne minua? hän sanoi. Minä änkytin: — Mutta… en totisesti… rouvani.
— Henriette Bonnel.
— Ah! — Ja minä tunsin kalpenevani. Hän ei näyttänyt ollenkaan olevan hämillään, vaan hymyili katsellen minua.
Kun hän oli jättänyt minut kahden kesken miehensä kanssa, niin tämä tarttui käsiini ja puristi niitä niin, että ne olivat aivan taittua: "Siitä on jo kauan, hyvä herra, kun minä olen halunnut tulla teitä tapaamaan. Minun vaimoni on niin paljon puhunut teistä. Minä tiedän… niin, minä tiedän, millaisissa valitettavissa olosuhteissa te olette tullut hänet tuntemaan, minä tiedän myöskin, miten erinomaisesti te olette esiintynyt, täynnä hienotunteisuutta, tahdikkaasti ja kokonaan uhrautuneena sille…" Hän epäröi hetkisen ja lausui sitten matalammalla äänellä, aivankuin olisi sanonut jonkun sopimattoman sanan: "… Sika-Morinin asialle."
HUONE N:o 11.
Mitenkä! ettekö te tiedä, miksi raastuvanoikeuden ensimäinen osaston puheenjohtaja hra Amandon siirrettiin toiselle paikkakunnalle?
— En, en ollenkaan.
— Liioin ei hän itse ole sitä saanut tietää. Mutta se on mitä omituisin juttu.