— Kertokaa se minulle.
Te muistatte hyvin rva Amandon'en, tuon sievän, pienen, tummaverisen ja laihan naisen, joka oli niin arvossapidetty ja hieno, että häntä kutsuttiin rva Margueriteksi koko Perthuis-le-Longissa.
— Muistan kylläkin.
— No niin, kuulkaahan sitten. Te muistatte myöskin, miten häntä kunnioitettiin ja rakastettiin enemmän kuin ketään muuta koko kaupungissa. Hän osasi ottaa vastaan vieraansa, järjestää juhlan tai jonkun hyväntekeväisyystyön, keksiä rahaa köyhille ja huvittaa nuorta väkeä tuhannella eri tavalla.
Hän oli kuitenkin hyvin aistikas ja keimaileva, mutta hänen keimailunsa oli platoonista ja hänen aistikkuutensa nuoreuden hurmaavaa aistikkuutta, sillä tämä pieni rouva oli maaseutulainen, mutta hienonhieno maaseutulainen.
Herrat kirjailijat, jotka kaikki ovat pariisilaisia, ylistävät pariisitarta yli muiden, koska he eivät tunne muita kuin hänet, mutta minä vakuutan, minä, että maaseudun nainen on sata kertaa arvokkaampi, kun hän vaan on erinomaista lajia.
Hienolla maaseudun naisella on aivan erikoinen käytöstapansa, mikä on paljon herkkätuntoisempi kuin pariisittaren, paljon vaatimattomampi, hän ei lupaa mitään ja antaa paljon, kun sen sijaan pariisitar enimmäkseen lupaa paljon eikä anna mitään riisuutuneelle miehelle.
Pariisitar on kaiken näennäisen riemuvoitto ja hienon julkeuden edustaja. Maaseudun nainen on todellisen kainouden esikuva.
Pikkuinen, pirteä maaseudun nainen, jolla on vilkas porvarinaisen ilme, koulukodin kasvatin eksyttävä vilpittömyys, hymy, joka ei sano mitään, ja osuvat, pienet, hyvät, mutta hellittämättömät intohimot, osaa käyttää tuhat kertaa suurempaa viekkautta, nokkeluutta ja naisellista kekseliäisyyttä kuin kaikki pariisittaret yhteensä pyrkiessään tyydyttämään mielihalujaan tai paheellisia taipumuksiaan, herättämättä mitään epäluuloja, synnyttämättä mitään juoruja tai hälinää siinä pienessä kaupungissa, joka tarkkaa häntä kaikkine silmineen ja akkunoineen.
Rva Amandon oli tuon harvinaisen, mutta hurmaavan ihmisluokan tyypillinen edustaja. Koskaan ei häntä oltu epäilty, koskaan ei oltu ajateltu, että hänen elämänsä ei olisi yhtä kirkas kuin hänen katseensa, joka oli karkulaisen, läpinäkyvä ja kuuma, mutta niin nuhteeton — kuten saatte kuulla!