"Olen teidän, rouva, aivan kuten haluatte."
Rouva Forestier tunsi, että Duroyn ääni huokui rehellisyyttä. Niinpä hänkin ojensi molemmat kätensä.
Duroy suuteli niitä, toista toisensa jälkeen, ja sanoi koruttomasti kohottaessaan päätään: "Hitto, jos olisin kohdannut teidän kaltaisenne naisen, olisin ollut onnellinen, jos olisin saanut mennä naimisiin hänen kanssaan."
Rouva Forestier heltyi hänen sanoistaan. Ne hyväilivät häntä niinkuin naista aina hyväilevät kohteliaisuudet, jotka löytävät tien hänen sydämeensä. Hän loi Duroyhon nopean kiitollisen katseen, sellaisen, joka on omansa tekemään miehestä naisen orjan.
Kun Duroy ei sen jälkeen keksinyt, kuinka hän olisi jälleen solminut keskustelun katkenneet langat, rouva Forestier sanoi pehmeästi, samalla kun hän kosketti hänen käsivarttaan:
"Tahdon heti käydä toimeen ystävänänne. Te olette hyvin saamaton, rakas ystävä…"
Hän epäröi ja kysyi: "Voinko puhua vapaasti?"
"Olkaa hyvä!"
"Aivan vapaasti?"
"Niin."