"Hyvä. Menkää siis tervehtimään rouva Walteria, joka pitää teitä suuressa arvossa, ja olkaa hänelle jollakin tavoin mieliksi. Voitte hyvin imarrella häntä, vaikka hän onkin kunniallinen, ymmärrättekö, ehdottomasti kunniallinen. Oh, sillä taholla teillä ei ole mitään… mitään valloituksen toiveita. Mutta voitte saavuttaa paljon, jos osaatte tehdä itsenne suosituksi. Minä tiedän, että teillä on varsin vähäpätöinen toimi sanomalehdessä. Mutta älkää pelätkö, he ottavat yhtä hyväntahtoisesti vastaan kaikki toimittajansa. Voitte hyvin mennä sinne, luottakaa minuun!"
Duroy vastasi hymyillen: "Kiitos, te olette enkeli… oikea suojelusenkeli." Sitten he puhuivat muista asioista.
Duroy viipyi kauan tahtoen osoittaa, miten hyvin hän viihtyi rouva Forestier’n seurassa. Ja hyvästellessään hän vielä kysyi: "Onko siis sovittu, että olemme ystäviä?"
"Sovittu."
Koska hän oli huomannut äskeisen kohteliaisuutensa tehon, hän lisäsi vielä:
"Ja jos joskus tulette leskeksi, niin pyydän, että pidätte minut muistissanne."
Hän poistui nopeasti, jottei rouva Forestier olisi ennättänyt osoittaa suuttumustaan.
Meno rouva Walterin luokse teki Duroyn vähän levottomaksi, sillä häntä ei ollut koskaan pyydetty käymään johtaja Walterin kotona, eikä hän tahtonut tehdä mitään tyhmyyttä. Johtaja osoitti häntä kohtaan hyväntahtoisuutta, piti arvossa hänen palveluksiaan ja lähetti hänet mielellään suorittamaan vaikeita tehtäviä. Mikä esti häntä käyttämästä hyväkseen johtajansa suopeutta ja yrittämästä päästä suhteisiin hänen perheensä kanssa.
Eräänä päivänä Duroy siis nousi varhain, meni halliin ja osti kymmenellä frangilla tusinan hyviä päärynöitä. Hän sulloi ne huolellisesti koriin, niin että ne näyttivät kaukaa maaseudulta tulleilta, ja vei ne johtajan portinvartijalle, jolle hän samalla jätti seuraavasti tekstatun nimikorttinsa: