pyytää kunnioittavimmin Rouva Walteria ottamaan vastaan nämä muutamat päärynät, jotka tänä aamuna ovat saapuneet Normandiasta.
Seuraavana päivänä hänen toimituksessa olevassa kirjelaatikossaan oli kirjekuori, jossa oli rouva Walterin lähettämä kortti: "Lähettäen kiitolliset terveiseni ilmoitan, että olen kotona joka lauantai."
Seuraavana lauantaina Duroy meni rouva Walterin vastaanottoon.
Johtaja Walter asui boulevard Malesherbes’in varrella, omassa kaksiosaisessa talossaan, josta hän, säästäväisenä kuin ainakin käytännön mies, oli vuokrannut toisille puolet. Portinvartija, jonka asunto oli molempien porttien välissä, palveli sekä isäntää että vuokralaisia ja antoi molemmille sisäänkäytäville komean ja vakavaraisen leiman, sillä hänellä oli korea univormu, johon kuuluivat voimakkaita pohkeita peittävät valkoiset sukat sekä kultanappinen ja tulipunaisin taittein varustettu takki.
Salongit olivat ensimmäisessä kerroksessa erään etuhuoneen takana, jonka seiniä verhosivat gobeliinit ja jonka ovia peittivät raskaat verhot. Kaksi palvelijaa torkkui tuoleillaan. Toinen otti Duroyn päällystakin, toinen hänen keppinsä. Sen jälkeen toinen heistä avasi erään oven, astui muutaman askelen vieraan edellä, kääntyi sitten syrjään ja antoi vieraan mennä ohitseen, samalla kun hän huusi hänen nimensä tyhjään huoneistoon.
Nuori mies katseli hämillään ympärilleen, kunnes hän eräästä peilistä huomasi ihmisiä, jotka näyttivät istuvan hyvin kaukana. Hän erehtyi ensin suunnasta peilin harhauttamana ja marssi sitten kahden tyhjän salongin lävitse jonkinlaiseen pieneen, sinisin ja kultakoristeisin silkkitapetein somistettuun naistenhuoneeseen. Siellä istui puoliääneen jutellen neljä naista pyöreän pöydän ääressä, jolla oli teekuppeja.
Huolimatta siitä esiintymisvarmuudesta, jonka hän oli saavuttanut ottaessaan osaa Pariisin elämään ja jota varsinkin oli kehittänyt hänen reportteritoimensa, se kun alituiseen saattoi hänet kosketuksiin huomattavien henkilöiden kanssa, Duroy tunsi hiukan hämmennystä juhlallisen kävelynsä jälkeen läpi tyhjien salonkien.
Etsien silmillään emäntää hän änkytti: "Hyvä rouva, minulla on kunnia…"
Rouva Walter ojensi hänelle kätensä, johon hän tarttui kumartuen, ja sanoi pyytäessään vierastaan istumaan: "Olette hyvin rakastettava, herra, kun tulitte minua tervehtimään." Duroy istuutui tai oikeammin putosi istualleen, sillä hän oli luullut tuolia paljon korkeammaksi.
Kaikki vaikenivat. Eräs naisista alkoi puhua. Keskustelu kosketteli pakkasta, joka alkoi kiristyä, mutta joka kuitenkaan ei ollut kyllin kova hillitäkseen kaupungissa raivoavaa kuumetautia tai jäädyttämään järviä, niin että olisi voitu luistella. Ja jokainen lausui mielipiteensä talven tulosta Pariisiin. Sitten vaihdettiin mielipiteitä siitä, mikä vuodenaika on kaikkein parhain, ja keskustelun apuna käytettiin kaikkia niitä typeriä ajatuksia, jotka keräytyvät tuhrimaan aivokomeroita kuin tomu huonekaluja.