Hän tunsi olevansa kyllin rohkea uhmatakseen ketä hyvänsä.
Todistajat puhelivat keskenään muutaman minuutin ja päättivät pöytäkirjan laatimista varten tavata seuraavana päivänä. Sitten palattiin vaunuihin ja kuski, joka istui nauraen pukillaan, sivalsi hevosia piiskallaan, ja vaunut lähtivät liikkeelle.
Kaikki neljä söivät yhdessä aamiaista bulevardilla ja juttelivat äskeisestä tapahtumasta. Duroy kertoi vaikutelmiaan: "Koko juttu ei liikuttanut minua vähääkään, ei rahtuakaan. Tottapa sen huomasitte?"
Rival vastasi: "Kyllä huomasimme. Hoiditte itsenne mainiosti."
Kun pöytäkirja oli kirjoitettu, se annettiin Duroylle, jonka piti julkaista se omassa osastossaan. Hän hämmästyi lukiessaan siitä, että hän oli vaihtanut kaksi laukausta herra Louis Langremont’in kanssa ja kysyi hieman huolestuneena Rivalilta: "Mutta mehän ammuimme vain yhden laukauksen?"
Toinen hymyili: "Niinpä niin, laukaus mieheen tekee kaksi laukausta."
Duroy tyytyi selitykseen eikä ollut itsepäinen. Johtaja Walter syleili häntä:
"Mainiota, mainiota! Te olette puolustanut La Vie Françaisen värejä!
Mainiota!"
Illalla Georges näyttäytyi suurten sanomalehtien toimituksissa ja bulevardien isoissa kahviloissa. Hän tapasi kaksi kertaa vastustajansa, joka myös oli näyttelemässä itseään yleisölle.
He eivät tervehtineet toisiaan. Jos jompikumpi olisi haavoittunut, he olisivat kätelleet toisiaan. Molemmat muuten vannoivat kuulleensa vastustajan kuulan viheltävän.