Ja he poistuivat lanteitaan keinutellen.
Forestier alkoi nauraa: "Kuulehan, vanha ystävä, ymmärrätkö lainkaan, että sinulla on menestystä naisten piirissä? Sitä sinun on käytettävä hyväksesi. Sen avulla voit päästä pitkälle." Hän vaikeni hetkeksi, mutta jatkoi sitten aivan kuin itsekseen: "Heidän kauttaan joka tapauksessa pääsee päämääräänsä nopeimmin."
Ja kun Duroy yhä vain mitään puhumatta hymyili, hän kysyi: "Jäätkö vielä tänne? Minä puolestani olen saanut tarpeekseni ja lähden kotiin."
Toinen mutisi: "Jään vähäksi aikaa. Eihän vielä ole myöhä."
Forestier nousi: "No, hyvästi sitten! Älä unohda huomista. Puoli kahdeksan, 17 rue Fontaine."
"Sovittu. Kiitos tästä päivästä."
He löivät kättä, ja sanomalehtimies poistui.
Hänen mentyään Duroy tunsi olonsa vapaammaksi, ja mielissään hän taas hypisteli taskussaan olevia kultarahoja. Sitten hän nousi ja ryhtyi tutkivasti silmäilemään yleisöä.
Pian hän sai näkyviinsä molemmat naiset, sekä tumman että vaalean, jotka yhä kuljeskelivat ylpeillen kerjäläisten kaltaisina meluavan yleisön joukossa.
Duroy meni suoraan heitä kohden, mutta kun hän tuli lähelle, hänen rohkeutensa katosi.