Äkkiä taas kuului papin ääni, mutta nyt sävyllään toisenlaisena. Nyt hän puhui kuin jumalanpalveluksen toimittaja alttarilla:
"Jumalan armo on loppumaton. Poikani, lukekaa Confiteor… Ehkä olette sen unohtanut, minä autan teitä. Toistakaa minun perässäni: 'Confiteor… Deo omnipotenti… Beatae Mariae semper virgini'…"
Hän pysähtyi silloin tällöin antaakseen kuolevalle aikaa hengittää.
Sitten hän sanoi:
"Ja tunnustakaa nyt syntinne…"
Nuori nainen ja Duroy istuivat liikkumattomina, oudon levottomuuden vallassa, täynnä tuskallista odotusta.
Sairas mumisi jotakin. Pappi kertaili:
"Teillä on ollut syntisiä haluja… minkälaisia, poikani?"
Nuori nainen nousi ja sanoi mutkattomasti: "Menkäämme hetkeksi puutarhaan. Me emme saa kuunnella hänen salaisuuksiaan."
Ja he menivät puutarhaan ja istuutuivat portin luona olevalle penkille, kukkivan ruusupuun alle. Heidän takanaan levitti neilikkapenkki kuumaa, suloista tuoksuaan.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Duroy kysyi: