2
"Missä herra Forestier asuu?"
"Kolmannessa kerroksessa, vasemmalla."
Portinvartija vastasi kohteliaalla äänellä, jossa oli havaittavissa kunnioitusta vuokralaista kohtaan. Ja Georges Duroy lähti astumaan portaita ylös.
Hän tunsi itsensä hieman pelokkaaksi, araksi, olonsa epämukavaksi. Hänellä oli ensimmäisen kerran elämässään yllään hännystakki, ja tämä puku teki hänet levottomaksi. Hän kärsi sen puutteista, kengistä, jotka, vaikka eivät olleetkaan kiiltonahkaiset, kuitenkin olivat sangen hienot, sillä hän oli turhamainen jalkineittensa suhteen, paidasta, jonka hän aamulla oli ostanut Louvresta neljällä frangilla viidelläkymmenellä centimella ja jonka liian ohuet laskokset jo alkoivat rypistyä. Hänen muut paitansa, arkipaidat, olivat kaikki enemmän tai vähemmän kuluneita, niin ettei hän voinut käyttää niistä edes vähimmän käytettyä.
Housut olivat vähän liian avarat. Ne sopivat huonosti ja kiertyivät pohkeiden ympärille ryppyisinä kuin ainakin juhlavaatteet, jotka aivan sattumalta joutuvat verhoamaan jonkun henkilön jäseniä. Vain itse takki sopi hyvin. Hänen oli onnistunut saada frakki, joka oli melkein kuin hänelle tehty.
Hän nousi portaita sydän pampattaen ja levottomana sekä ennen kaikkea peläten vaikuttavansa naurettavalta. Äkkiä hän huomasi erään iltapuvussa olevan herran, joka tuli häntä vastaan ja katseli häntä. He olivat niin lähellä toisiaan, että Duroy astui askelen taaksepäin ja pysähtyi sitten hämmästyneenä. Se oli hän itse, hänen oma kuvansa! Se näkyi korkeasta lattiakuvastimesta, joka muutti ensimmäisen kerroksen porraskäytävän isoksi peilisaliksi. Hän värähti ilosta, sillä hän huomasi olevansa paljon hienomman näköinen kuin oli luullutkaan.
Kotona hänellä oli ollut vain pieni parranajopeilinsä, josta hän ei ollut voinut nähdä koko vartaloaan, ja koska hän oli vain varsin huonosti voinut tarkastella siitä tilapäisen pukunsa eri osia, hän oli liioitellut puutteita ja pelännyt näyttävänsä hullunkuriselta.
Mutta kun hän nyt äkkiä sai nähdä kuvansa peilistä, hän ei ollut tuntea itseään. Hän oli luullut peilikuvaa toiseksi maailmanmieheksi, jonka hän ensi silmäyksellä oli arvostellut sekä hyvin pukeutuneeksi että hienoksi.
Ja kun hän nyt tarkoin katseli kuvaansa, hän tunnusti itselleen, että kokonaisvaikutus oli tyydyttävä.