Duroy oli kumartunut eteenpäin Madeleinen katsoessa ulos avoimesta ikkunasta ja painoi nyt pitkän rakastuneen suudelman hänen niskaansa.
Madeleine oli hiljaa muutaman sekunnin. Sitten hän kohotti päätään: "Te kutitatte minua. Lopettakaa!"
Mutta Duroy ei lopettanut, vaan antoi viiksiensä pitkänä, kiihottavana suudelmana liukua hänen valkealla ihollaan.
Madeleine ravisti itseään: "Mutta lopettakaahan!"
Duroy oli tarttunut hänen päähänsä oikealla kädellään, jonka hän oli työntänyt hänen taakseen, ja väänsi vaimonsa kasvoja puoleensa. Sitten hän iskeytyi hänen huuliinsa kuin haukka saaliiseensa.
Madeleine vääntelehti, työnsi häntä pois, koetti irrottautua. Vihdoin hän pääsi vapaaksi ja toisti:
"Lopettakaa toki!"
Duroy ei enää kuullut mitään, vaan puristeli häntä, suuteli häntä himokkain, vapisevin huulin ja koetti kaataa hänet pitkälleen sohvan tyynyille.
Madeleine vapautui ankarasti ponnisteltuaan ja nousi kiivaasti seisaalleen:
"Ei, ei Georges, älkää viitsikö! Emmehän me enää ole mitään lapsia.
Voimme kai odottaa Roueniin asti!"