Duroy jäi istumaan kasvoiltaan hyvin punaisena ja tämän järkevän puheen viilentämänä. Päästyään jälleen jonkin verran tasapainoon hän sanoi iloisesti: "Hyvä, minä odotan. Mutta en sano enää kahtakaankymmentä sanaa koko matkalla. Ja ajatelkaa, että me vasta olemme Poissyssa."
"Siinä tapauksessa puhun minä", Madeleine vastasi.
Ja hän istuutui hiljaa miehensä viereen.
Hän alkoi täsmällisesti puhua kaikesta, mitä heidän olisi tehtävä palattuaan Pariisiin. He pitäisivät edelleenkin sen asunnon, joka hänellä ja hänen ensimmäisellä miehellään oli ollut, ja Duroy saisi myös periä Forestier’n palkan ja toimen La Vie Françaisessa.
Madeleine oli muuten hyvissä ajoin ennen vihkimistä järjestänyt kaikki rahakysymykset tottuneesti ja varmasti kuin liikemies.
He olivat tehneet pesäeron, ja kaikki mahdollisuudet oli otettu huomioon: kuolema, avioero, yhden tai useamman lapsen syntyminen. Nuori mies toi kotiin neljätuhatta frangia, kuten hän väitti, mutta tästä summasta hän oli lainannut tuhatviisisataa. Loput olivat säästöjä, jotka hän, tätä tapahtumaa ajatellen, oli vuoden kuluessa koonnut. Nuori nainen taas toi mukanaan neljäkymmentätuhatta frangia, jotka, kuten hän puolestaan väitti, Forestier oli jättänyt hänelle perinnöksi.
Keskustelun kuluessa Madeleine otti tavan takaa puheeksi vainajan vedoten hänen esimerkkiinsä: "Hän oli hyvin säästäväinen mies, hyvin vakava ja ahkera. Hän olisi lyhyessä ajassa voinut luoda itselleen omaisuuden."
Duroy ei enää kuunnellut. Häntä askarruttivat toiset ajatukset.
Madeleine keskeytti väliin seuratakseen sisäistä ajatuksenkulkuaan ja jatkoi sitten:
"Kolmen tai neljän vuoden kuluttua tästä lähtien voitte varsin hyvin ansaita kolme- tai neljäkymmentätuhatta frangia vuodessa. Sellaiset tulot Charlesillakin olisi ollut, jos hän olisi saanut elää."