Hän lisäsi: "Täällä ei tarvita mitään muodollisuuksia; olkaa kuin kotonanne."
Nuori mies kumarsi.
Mutta ovi avautui uudelleen, ja näkyviin tuli pieni, lihava, ja pyöreä herra, joka talutti käsipuolesta komeaa, kaunista naista. Nainen oli paljon pitempi miestä ja paljon häntä nuorempi, käytökseltään ylhäinen ja ryhdiltään vakava. Tulijat olivat herra Walter, edustajakamarin jäsen, pankkiiri, raha- ja liikemies, Etelän juutalainen ja La Vie Françaisen omistaja, sekä hänen vaimonsa, omaa sukua Basile-Ravalau, samannimisen pankkiirin tytär.
Sitten tulivat peräkkäin Jacques Rival erittäin hienona ja Norbert de Varenne, jonka hännystakin kauluksella kiilsi pitkästä tukasta valunutta hilsettä. Hänen tukkansa, joka riippui aina hartioille asti, oli sirotellut niillekin pieniä valkoisia hiutaleita. Huonosti solmittu solmuke näytti olleen käytännössä jo monesti.
Hän astui lattian poikki vanhan naissankarin varmoin askelin, tarttui rouva Forestier'n käteen ja suuteli häntä ranteelle. Hänen kumartuessaan hänen pitkä tukkansa valahti nuoren naisen paljaalle käsivarrelle.
Vihdoin saapui Forestier pyytäen anteeksi myöhäistä tuloaan. Mutta Morelin juttu oli pidättänyt häntä toimituksessa. Morel, radikaalinen edustajakamarin jäsen, oli tehnyt kyselyn siirtomaaministerille erään määrärahan myöntämisestä Algerian asuttamiseksi.
Palvelija ilmoitti: "Pöytä on katettu!"
Kaikki siirtyivät ruokasaliin.
Duroy sijoitettiin rouva de Marellen ja hänen tyttärensä väliin. Häntä alkoi jälleen vaivata pelko, tällä kertaa siksi, ettei hän ollut varma siitä, osaisiko hän oikealla tavalla käyttää haarukkaa, lusikkaa ja laseja. Viimeksimainittuja oli neljää lajia, joista yksi vaaleansininen. Mitähän siitä oli juotava?
Liemiruokaa syötäessä ei puhuttu mitään, mutta sen jälkeen Norbert de Varenne kysyi: "Oletteko lukeneet Gauthier’n oikeudenkäynnistä? Merkillinen juttu!"