Hän tuli sisään nopein askelin ja näytti olevan aivan kuin valettu mustaan, hyvin yksinkertaiseen pukuunsa.
Hiuksiinsa hän oli pistänyt punaisen ruusun, johon katse väkisinkin kiintyi. Sen tarkoituksena tuntui olevan hänen olemuksensa tehostaminen, hänen erikoisen luonteensa valaiseminen; se myös antoi hänelle jonkinlaisen äkillisen ja terävän vivahduksen.
Hänen mukanaan oli lyhythameinen tyttö. Rouva Forestier riensi häntä vastaan.
"Päivää, Clotilde."
"Päivää, Madeleine."
He suutelivat toisiaan. Sitten lapsi ojensi otsansa rouva Forestier'n suudeltavaksi ja sanoi varmasti kuin aikaihminen:
"Päivää, serkku."
Rouva Forestier suuteli häntä. Sitten seurasivat esittelyt:
"Herra Georges Duroy, Charlesin hyvä ystävä."
"Rouva de Marelle, ystävättäreni ja kaukainen sukulaiseni."