Palvelija vastasi: "Rouva Walter ja rouva de Marelle."
Hänen sydämessään tuntui pieni sävähdys, mutta hän sanoi vain: "Vai niin", ja avasi oven.
Clotilde istui uuninnurkassa ikkunasta tulevan valojuovan valaisemana. Georgesista tuntui, kuin rouva de Marelle olisi hieman kalvennut hänet nähdessään. Tervehdittyään ensiksi rouva Walteria ja hänen molempia tyttäriään, jotka kahden vartijan kaltaisina istuivat äitinsä molemmilla puolilla, Georges kääntyi entiseen rakastajattareensa päin. Clotilde ojensi hänelle kätensä. Hän tarttui siihen ja puristi sitä tarkoituksellisen kovasti, aivan kuin olisi tahtonut sanoa: "Rakastan teitä edelleenkin." Clotilde vastasi puristukseen.
Georges kysyi: "No, hyvinkö olette voinut sen vuosisadan aikana, joka on kulunut viime tapaamisestamme?"
Rouva de Marelle vastasi huolettomasti: "Kiitos, hyvin. Entä te,
Bel-Ami?"
Ja kääntyen Madeleinen puoleen hän lisäsi:
"Sallithan, että edelleenkin sanon häntä Bel-Amiksi?"
"Tietysti, rakas ystävä. Suostun kaikkeen, mitä haluat."
Madeleinen sanoihin tuntui kätkeytyvän pieni ivan vivahdus.
Rouva Walter puhui eräästä juhlasta, jonka Jacques Rival aikoi järjestää nuorenmiehenasunnossaan, suuresta asenäytöksestä, jossa tulisivat olemaan läsnä hienoston naiset. Hän sanoi: "Siitä tulee varmasti hyvin mielenkiintoinen. Mutta minä olen aivan epätoivoinen. Meillä ei ole ketään, joka seuraisi meitä sinne, sillä mieheni on poissa siihen aikaan."