"Tunnettu virkaveljemme Jacques Rival on keksinyt yhtä onnellisen kuin avokätisenkin tuuman: hän aikoo järjestää miekkailunäytännön kauniissa miekkailusalissaan, joka kuuluu hänen nuorenmiehenasuntoonsa. Kutsukorteissa ovat allekirjoittajina rouvat Laloine, Remontel ja Rissolin, joiden miehet ovat senaattoreita, sekä rouvat Laroche-Mathieu, Percerol ja Firmin, joiden puolisot ovat tunnettuja edustajakamarin jäseniä. Väliajalla järjestetään rahankeräys, ja summa luovutetaan heti kuudennen piirikunnan määrille tai hänen edustajalleen."
Nokkela sanomalehtimies oli keksinyt juhlansa hyväksi suurenmoisen reklaamin.
Jacques Rival otti vieraansa vastaan huoneistonsa hallissa, jonne oli katettu tarjoilupöytä, jonka antimien kulungit oli määrä vähentää tuloista.
Sitten hän osoitti rakastettavin elein pieniä portaita, joita pitkin pääsi kellariin, jossa hänen miekkailu- ja ampumasalinsa sijaitsi. Ja hän sanoi: "Alaspäin, hyvät naiset, alaspäin. Miekkailu suoritetaan kellarikerroksessa."
Hän kiiruhti päällikkönsä rouvaa vastaan ja puristi sitten Du Royn kättä: "Päivää, Bel-Ami."
Toinen hämmästyi: "Kuka kumma sinulle on sanonut…"
Rival keskeytti hänet: "Rouva Walter tässä, jonka mielestä se on hyvin sievä hyväilynimi."
Rouva Walter punastui: "Niin, tunnustan kyllä, että jos olisimme paremmin tultuja, niin tekisin kuten pikku Laurine ja nimittäisin minäkin teitä Bel-Amiksi. Se sopii teille oikein hyvin."
Du Roy nauroi: "Oh, rakas rouva, pyydän teitä, tehkää niin!"
Rouva Walter katsoi maahan: "Ei, emme ole tarpeeksi tuttuja."