Hän puhui hieman liioitellun vuolaasti, viinin ja miellyttämishalun kiihottamana. Hän kertoi kaskuja rykmentistä, piirteitä arabialaisten elämästä, seikkailuja sotaretkiltä. Pystyipä hän keksimään muutamia värikkäitä sanojakin kuvatessaan keltaisia ja alastomia aavikoita, joita auringon kuluttavat säteet polttavat.
Kaikkien naisten katseet olivat kohdistuneet häneen. Rouva Walter lausui veltolla äänellään: "Te varmaankin osaisille kirjoittaa ihastuttavan artikkelisarjan muistoistanne."
Silloin Walter alkoi katsella nuorta miestä silmälasiensa ylitse, kuten hän aina teki halutessaan paremmin nähdä jonkun kasvot. Ruokalajeja hän tarkasti silmälasiensa alitse.
Forestier käytti tilaisuutta hyväkseen: "Rakas johtaja, olen juuri puhunut teidän kanssanne herra Duroysta, jonka haluaisin käytettäväkseni poliittisia uutisia varten. Marambot’n lähdettyä lehdestä minulla ei ole ketään, joka voisi hankkia tärkeitä salaisia tietoja, ja lehti alkaa siitä kärsiä."
Vanha Walter tuli vakavaksi ja otti silmälasit kokonaan pois nenältään voidakseen katsoa Duroyta suoraan kasvoihin. Sitten hän sanoi: "On ilmeistä, että herra Duroy kykenee omintakeisesti arvostelemaan asioita. Jos hän haluaa pistäytyä luonani huomenna kello kolmelta, niin järjestämme asian." — Seurasi lyhyt hiljaisuus, jonka jälkeen herra Walter kääntyi kokonaan nuorta miestä kohden ja sanoi: "Mutta kirjoittakaa nyt heti pieni pakinasarja Algeriasta. Voitte siinä kertoa muistoistanne ja pujotella joukkoon mietteitä asutuskysymyksestä, niinkuin äskenkin teitte. Se on päivänpolttava kysymys tällä hetkellä, erittäin päivänpolttava, ja minä olen varma siitä, että se kiinnostaa lukijakuntaa. Mutta kiirehtikää! Minun on saatava ensimmäinen kirjoituksenne huomenna tai ylihuomenna, jotta se kiinnittäisi yleisön mieltä, sillä asia on nyt käsiteltävänä edustajakamarissa."
Ja rouva Walter lisäsi vakavan ystävällisesti, kuten hän aina puhui kaikesta, tavalla, joka antoi hänen sanoilleen suosionosoituksen vivahduksen: "Ja teillähän on niin mainio otsakekin: Afrikkalaisen sotilaan muistelmia. Vai mitä, herra Norbert?"
Vanha runoilija oli saavuttanut maineensa myöhään. Hän inhosi ja pelkäsi nousukkaita, ja hän vastasi kuivasti:
"Kyllä, aivan erinomainen, edellyttäen, että jatko käy samaan tyyliin; sillä vaikeinta on saada esiin juuri oikea tunnelma, se, jota musiikissa voisimme nimittää sävellajiksi."
Rouva Forestier verhosi Duroyn suojelevalla ja hymyilevällä katseella, tuntijan katseella, joka näytti sanovan: "Sinä kyllä pääset eteenpäin." Rouva de Marelle oli useita kertoja kääntynyt katsomaan Duroyta, ja timantti hänen korvassaan värisi lakkaamatta aivan kuin hieno putoamaisillaan oleva vesipisara.
Hänen pieni tyttärensä tuijotti jäykkänä ja vakavana lautaseensa.