"Ei mikään tuuli, vaan ainoastaan halu saada nähdä teidät. Minut on tuonut tänne sisäinen voima, en tiedä miksi, eikä minulla ole teille mitään sanottavaa. Olen tullut, olen täällä ja pyydän teitä suomaan anteeksi varhaisen käyntini ja vilpittömän tunnustukseni."
Hän sanoi tämän kohteliaaseen ja leikilliseen sävyyn, hymy huulillaan ja vakava vivahdus äänessään.
Rouva Walter oli ihmeissään. Hän punehtui hiukan ja sanoi:
"Todellako… en ymmärrä… te hämmästytätte minut…"
Du Roy selitti: "Se on tunnustus, jossa on iloinen sävel, jotta ette pelästyisi."
He istuutuivat vierekkäin. Rouva Walter pyrki katselemaan asiaa sen leikilliseltä puolelta.
"Se on siis tunnustus… vakava tunnustus?"
"Tietysti! Tunnustus, jonka jo kauan sitten olisin tahtonut teille tehdä. Mutta en ole uskaltanut. Tehän kuulutte olevan niin vakava, niin ankara…"
Rouva Walter oli jälleen saavuttanut tasapainonsa. Hän vastasi:
"Miksi olette valinnut juuri tämän päivän?"
"En tiedä." Du Roy alensi ääntään: "Tai oikeammin… siksi, että eilisestä alkaen ajattelen vain teitä."