"Kuulkaa… minun täytyy… minun täytyy… saada nähdä teidät… asetun portillenne… kuin kerjäläinen. Ellette tule kadulle, niin tulen luoksenne… mutta minun täytyy saada nähdä teidät… minun täytyy saada nähdä teidät… jo huomenna."
Rouva Walter toisti: "Ei, ei, älkää tulko. En ota teitä vastaan.
Ajatelkaa tyttäriäni."
"Sanokaa sitten, missä voin teidät tavata… kadulla… missä tahansa… milloin vain haluatte… kunhan vain saan nähdä teidät… En sano muuta kuin hyvän päivän… ja sen jälkeen sanon: 'Minä rakastan teitä.' Sitten menen matkoihini."
Rouva Walter oli murtunut ja epäröi. Ja kun vaunut ajoivat hänen portilleen, hän sopersi kiireesti: "Tulen Kolminaisuudenkirkkoon huomenna puoli neljältä."
Sitten hän hyppäsi vaunuista ja huusi kuskille: "Viekää herra Du Roy takaisin kotiinsa."
Kun Georges tuli kotiin, hänen vaimonsa kysyi: "Missä olet ollut?"
Du Roy vastasi matalalla äänellä: "Kävin lennätinkonttorissa lähettämässä erään tärkeän sähkösanoman."
Rouva de Marelle lähestyi: "Te saatatte minut kotiin, Bel-Ami!
Tiedättehän, etten lähde päivällisille näin kauas muulla ehdolla."
Sitten hän kääntyi Madeleinen puoleen: "Ethän ole mustasukkainen?"
Rouva Du Roy vastasi viivytellen: