Altaan kivireunustalta hyppäsi koira uimaan tähän epäilyttävään nesteeseen. Muutamat ihmiset, jotka istuivat kirkon edustalla olevan puistikon penkeillä, katselivat eläintä kadehtien.
Du Roy katseli kelloaan. Se oli vasta kolme. Hän oli tullut puolta tuntia liian aikaisin.
Ajatellessaan kohtaustaan hän nauroi: "Kirkot sopivat hänelle kaikkiin tarkoituksiin", hän sanoi itsekseen. "Ne lohduttavat häntä siitä, että hän on mennyt naimisiin juutalaisen kanssa, antavat hänen toimilleen vastustuksen vivahduksen poliittisessa elämässä, aseman seuraelämässä ja suojan hänen lemmenkohtauksilleen. Hänellä on kyky käyttää hyväkseen uskontoa niinkuin käytetään kaikkeen sopivaa keppiä. Jos on kaunis ilma, se on keppi, jos aurinko paistaa, se on päivävarjo, jos sataa, se on sateenvarjo, ja ellei mennä ulos, se pannaan eteisen nurkkaan. On satoja samanlaisia kuin hän, ihmisiä, jotka vähän välittävät hyvästä Jumalasta, mutta eivät siedä, että hänestä puhutaan pahaa ja käyttävät häntä tilaisuuden tullen parittajana. Jos heitä pyytää tulemaan johonkin hotelliin, he pitävät sitä syntinä, mutta heidän mielestään ei ole asia eikä mitään harjoittaa lemmenkuhertelua alttarin edessä."
Hän kulki hitaasti altaan ympäri. Sitten hän katsoi kirkon kelloa, joka oli kaksi minuuttia hänen kellostaan edellä. Kirkon kello oli viisi minuuttia yli kolmen.
Hän arveli olevan mukavampaa odottaa sisällä kirkossa ja astui sisään sen ovesta.
Häntä vastaan lehahti kellarimainen viileys. Hän hengitti nauttien ja alkoi kävellä pitkin keskikäytävää perehtyäkseen paikkaan vähän tarkemmin.
Hänen askeliinsa, jotka kajahtelivat korkean holvin alla, vastasivat valtavan rakennuksen hämäristä toiset säännölliset askelet, jotka väliin keskeytyivät, mutta sitten jälleen alkoivat kuulua. Hän tuli uteliaaksi ja halusi nähdä tuon toisen kirkonkävijän. Se oli paksu, kaljupäinen herra, joka kulki nenä pystyssä ja hattu selän takana.
Siellä täällä oli joku vanha nainen polvillaan rukoilemassa, kasvot käsiin kätkettyinä.
Yksinäisyyden, autiuden, levon tunne valtasi Du Royn. Valo, joka heijastui ikkunaruutujen lävitse, teki hyvää silmille.
Du Royn mielestä täällä oli "hiton mukavaa".