Rouva Walter otti toisen kätensä kasvoiltaan. Georges huomasi, että naisen poski oli aivan märkä ja että silmäripsistä oli putoamaisillaan kyynel. Hän tarttui tuohon käteen ja puristi sitä: "Oh, kuinka mielelläni joisin kyyneleenne."
Rouva Walter sanoi matalalla, murtuneella äänellä, joka muistutti valitusta: "Älkää vietelkö minua… minä olen hukassa!"
Georges’ia hymyilytti. Kuinka olisi ollut mahdollista vietellä häntä tällaisessa paikassa? Hän pani naisen käden sydämelleen ja kysyi: "Tunnetko, kuinka se lyö?" Sillä hän oli tyhjentänyt kaikki intohimoiset sanansa.
Mutta etäällä kulkevan lihavan kirkonkävijän säännölliset askeleet olivat muutamien minuuttien aikana lähestyneet. Hän oli käynyt kuorin luona ja marssi nyt ainakin toistamiseen pitkin oikeaa sivulaivaa. Kun rouva Walter huomasi miehen olevan aivan hänet peittävän pilarin luona, riuhtaisi hän kätensä Georges’in puristuksesta ja peitti uudelleen kasvonsa.
Ja he viruivat molemmat liikkumattomina polvillaan, aivan kuin he yhdessä olisivat lähettäneet palavia rukouksia taivaaseen. Lihava herra meni aivan heidän ohitseen, silmäsi heihin välinpitämättömästi ja eteni ovea kohden yhä pitäen hattua selkänsä takana.
Mutta Du Roy, joka halusi saada kohtauksen muuallakin kuin
Kolminaisuudenkirkossa, mutisi: "Koska saan tavata teidät, huomenna?"
Rouva Walter ei vastannut. Hän näytti aivan ehdottomalta, rukousta esittäväksi patsaaksi kivettyneeltä.
Du Roy jatkoi: "Haluatteko, että tapaamme huomenna Parc Monceaussa?"
Rouva Walter käänsi häneen kasvonsa, jotka hän jälleen oli paljastanut, nuo lyijynharmaat kasvot, jotka hirveä tuska oli raadellut, ja sanoi katkonaisesti: "Lähtekää… jättäkää minut nyt… menkää pois… menkää pois… vain viideksi minuutiksi… kärsin liian paljon teidän läheisyydessänne… tahdon rukoilla… en voi… menkää… antakaa minun rukoilla… yksinäni… viisi minuuttia… en voi… antakaa minun rukoilla Jumalaa, että hän antaisi minulle anteeksi… että hän pelastaisi minut… jättäkää minut… viideksi minuutiksi…"
Hänen kasvonsa olivat niin surkeat, hänen ilmeensä niin tuskallinen, että Georges nousi sanaakaan sanomatta ja uskalsi vasta hetken epäröityään kysyä: "Tulenko pian takaisin?"