Ensiksi Du Roy ei lainkaan vastustellut, mutta kun rouva Walter tuli yhä rohkeammaksi, puristellen ja ahnehtien häntä hyväilyillään, hän tuli ajatelleeksi, että rouva de Marelle saattoi tulla milloin tahansa ja että hän Georges, jos hän antaisi myöten, menettäisi aikaa ja hukkaisi vanhan naisen syliin tulen, joka paremmin kannatti säästää nuorelle.
Siispä Georges työnsi rouva Walterin lempeästi luotaan: "No, no, ollaan nyt järkeviä", sanoi hän.
Nainen tuijotti häneen epätoivoisin silmin: "Oh, Georges! Enkö edes saa suudella sinua?"
Du Roy vastasi: "Et tänään. Minulla on vähän päänsärkyä. En voi oikein hyvin."
Silloin rouva Walter istuutui tottelevaisesti hänen polviensa väliin ja kysyi:
"Tuletko huomenna luokseni päivälliselle? Tekisit minut niin iloiseksi!"
Du Roy epäröi, mutta ei uskaltanut kieltää:
"Mielelläni, rakas ystävä."
"Kiitos, rakkaani."
Nainen hieroi hiljaa poskeaan nuoren miehen rintaa vasten hyväilevin, säännöllisin liikkein. Yksi hänen pitkistä hiussuortuvistaan tarttui liiviin. Hän huomasi sen, ja hänet valtasi äkkiä mieletön, taikauskoinen ajatus, jollaiset usein riittävät naiselle ainoaksi syyksi. Hän alkoi hyvin varovasti kiertää hiussuortuvaa napin ympärille. Sitten hän kiersi toisen hiuksen seuraavan napin ympärille ja vielä yhden hiuksen alapuolella olevan napin ympärille. Niin hän ympäröi jokaisen napin hiuksillaan.