Hän alkoi hitaasti syödä kastanjia ja silmäsi alituisesti pussiin nähdäkseen, montako vielä oli jäljellä.
Hän sanoi: "No, istuudu nyt tähän nojatuoliin, niin että saan ryömiä jalkojesi väliin syömään makeisiani. Siellä minun on hyvä olla."
Du Roy hymyili, istuutui ja otti hänet polviensa väliin kuten äsken rouva Walterin.
Clotilde kohotti päätään häntä kohden puhuakseen hänelle ja sanoi, suu täynnä makeisia:
"Etpä tiedä, rakkaani, kuinka paljon olen sinusta uneksinut. Näin unta, että teimme pitkän matkan, sinä ja minä, kamelilla. Sillä oli kaksi kyttyrää, ja me istuimme hajareisin kumpikin kyttyrällämme ja matkasimme läpi erämaan. Meillä oli voileipiä pussissa ja viiniä pullossa ja me söimme eväämme siinä missä istuimme, kyttyröittemme päällä. Mutta minusta oli ikävää, ettemme voineet tehdä mitään muuta. Olimme aivan liian kaukana toisistamme, ja minä tahdoin hypätä alas."
Du Roy vastasi: "Minäkin tahdoin hypätä alas."
Nuori mies nauroi. Kertomus huvitti häntä. Hän houkutteli Clotilden puhumaan hullutuksia, lörpöttelemään, kertomaan kaikki lapsellisuutensa, kaikki suloiset tuhmuutensa, joilla rakastavaiset ilahduttavat toisiaan. Nämä hellittelyt, joita hän rouva de Marellen lausumina piti ihastuttavina, olisivat kiihottaneet hänet raivoon, jos ne olisi sanonut rouva Walter.
Myös Clotilde nimitti häntä "rakkaakseen, pojukseen, aarteekseen". Nämä sanat tuntuivat Du Roysta suloisilta ja hyväileviltä. Tuon toisen naisen sanomina ne ärsyttivät ja ällöttivät häntä. Sillä rakkauden sanat, jotka aina ovat samat, saavat makunsa niistä huulista, jotka niitä lausuvat.
Nauttiessaan Clotilden lapsellisuuksista hän koko ajan ajatteli niitä kymmeniätuhansia frangeja, jotka hän pian ansaitsisi, ja äkkiä hän keskeytti rakastajattarensa puhetulvan ravistamalla kahdesti etusormeaan: "Kuulehan, pienokaiseni, annan suoritettavaksesi erään tehtävän. Vie miehellesi minulta sellaiset terveiset, että hänen on huomenna ostettava kymmenellätuhannella frangilla Marokon valtionobligaatioita, joiden kurssi nyt on seitsemänkymmentäkaksi. Lupaan hänelle, että hän ansaitsee kuusi- tai kahdeksankymmentätuhatta frangia kolmen kuukauden kuluessa. Mutta sano hänelle, että hänen on oltava asiasta ehdottomasti vaiti. Sano hänelle minun sanoneen, että Tanger’n retkikunta on päätetty asia ja että Ranskan valtio takaa Marokon valtiovelan. Mutta älä kerro tästä toisille. Uskon sinulle valtiosalaisuuden."
Clotilde kuunteli häntä vakavana ja sanoi sitten: "Kiitos. Ilmoitan miehelleni jo tänä iltana. Voit luottaa häneen, hän ei tuiskahda sanaakaan. Hän on hyvin luotettava. Ei ole mitään vaaraa."