Du Roy vastasi: "Huomenna kello seitsemän."
He erosivat. Rouva Walter kääntyi oikealle, Du Roy vasemmalle.
Du Roy meni aina ulkobulevardille asti. Siellä hän kääntyi ja poikkesi boulevard Malesherbes’ille. Verkalleen sitä pitkin astellessaan hän huomasi erään konditorion ikkunassa lasimaljakon, jossa oli sokeroituja kastanjia. Hän ajatteli: "Ostanpa puoli kiloa Clotildelle!" Ja hän osti niitä kokonaisen pussillisen, sillä Clotilde piti kovin näistä makeista hedelmistä. Kello neljältä hän oli jälleen rue de Constantinoplella odottamassa nuorta rakastajatartaan.
Tämä tuli hieman myöhästyneenä, sillä hänen miehensä oli tullut kotiin neljäksitoista päiväksi. Hän kysyi: "Voitko tulla luokseni päivälliselle huomenna? Mieheni olisi mielissään, jos saisi tavata sinua."
"En, olen kutsuttu johtajan luokse. Meidän on keskusteltava erinäisistä poliittisista ja taloudellisista asioista."
Clotilde oli riisunut hattunsa, ja nyt hän riisui myös kureliivinsä, joka ahdisti häntä liiaksi.
Du Roy osoitti makeispussia, joka oli uunin kulmalla. "Olen ostanut sinulle vähän sokeroituja kastanjia."
Clotilde taputti käsiään: "Suurenmoisia! Oletpa sinä kiltti!"
Hän otti pussin, maistoi yhtä ja selitti: "Ne ovat mainioita. Arvaan, etten jätä jäljelle ainoatakaan."
Sitten hän katsoi Georges’iin silmät täynnä aistillista iloa: "Sinä viljelet minun kaikkia paheitani!"